26.5.2012

Hirveesti tekstiä!

Kuten aiemmin lupasin, kerron nyt kaiken olennaisen (minkä muistan) siltä ajalta, jonka olen kylmästi jättänyt postaamatta.

Olemme Gracen kanssa käyneet nyt joka tiistai Kikon tunneilla ja jos jotain voin sanoa, niin kehityksemme on lähtenyt suorastaan raketin tavoin syöksymään ylöspäin! Tärkein asia, mitä olemme valmennuksissa oppineet, on mielestäni laukan parantaminen ja yleinen perusratsastus. Juuri perusratsastukseeni halusin ja tarvitsin tukea ja opastusta, sillä se oli jossain määrin päässyt aika pahasti retuperälle, kun olin viipotellut siinä melkeinpä vuoden ilman säännöllistä valmentajaa.

Geert (hevoskiropraktikko) kävi myöskin niksauttelemassa Gracen selän, eikä mitään erityisempää onneksi löytynyt :). Muistaakseni lonkka oli jotenkin alempana tms. vasemmalta, mikä selitti osiltaan toisinaan aika voimakkaastikin toispuoleisen tammulin pukkailua, kun sitä vasenta takajalkaa pyydetään mukaan. Tosin tämä tuskin on ainut syy, vaan pukittelu saattaa olla ihan vilpittömästi vain pinttynyt tapa. Onneksi Grace pukittelee nykyään jo todella harvoin.

Myös hieroja on käynyt pari kertaa ja todennut molemmilla kerroille Gracen takareidet kireiksi (tämä onneksi tosin jo tiedettiin) ja neuvoi venyttelemään tammuskan jalkoja karsinassa. Noh, venyttelyä on toteuteltu silloin tällöin, mutta hieroja sanoikin, ettei venyttelyn tarvitse olla jokapäiväistä.

Sitten päästäänkin tapahtumien kohokohtaan, eli kisoihin! Olin siis Gracen kanssa ensimmäisissä ulkokisoissamme (ikinä) kotitallillamme Tuomarinkylässä (jonka ennen niin kovin huono kenttä on nyt pistetty uuteen uskoon!)  ja sijoituimme toisiksi!
  Ratamme oli mielestäni taas kerran aivan surkea ja Grace tuntui tosi tahmealta heti aitojen sisään päästyään, tiet olivat huolimattomia.. Mutta jos kelpasi tuomareille, niin mikäs siinä :D!

Videota mulla ei kisoista ole, mutta löysin netistä jonkun kuvasivulta pari kuvaa meistä, joten voisin ne varastaa tähän postaukseen. Palkintona sijoituksesta tuli tietenkin ruusuke, heppanameja, likitti ja numerolappu. Numerolappua parempaa voittoa ei olis voinut toivoa, sillä jos meinasin aluekisoja starttailla lähiaikoina, niin sen kuvittelisi olevan enemmän, kuin tarpeellinen! Prosentteja saimme 66,25, eli ihan kiitettävästi :).

Yritän kovasti saada itselleni kuvaajaa lähipäivinä, jotta saisi tännekin uudempaa materiaalia.






Ja kuvista siis tosiaan kiitokset tuonne > www.glena.kuvat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti