20.9.2014

Huom!

Tämä blogi ei ole enää käytössä, mutta eivät meidän seikkailumme tähän päättyneet - kurkkaa alla olevan linkin taakse: 

Ida Boijer

8.8.2014

Lappeenranta yms.

Grace ja tunnelmallinen jaba.
Noniin, sairaslomat podettu (ajat sitten..) ja myös ensimmäiset kansalliset korkattu! Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä tuo meidän Lappeenrannan reissu, mutta pessimisti ei pety jne. Toisinsanoen en siis odottanutkaan mitään kovin voittoisaa kilpailumatkaa :D.
   Varmaan pahinta noissa kolmessa starttaamassamme radassa oli se, että onnistuin unohtamaan joka hiivatin ohjelmassa jotakin. Mulle tosin vihellettiin "vain" kerran, eli muut virheet olivat silkkaa huolimattomuutta, ratsastin lävistäjät vääristä pisteistä tms..
   En tiedä milloin rupesin unohtelemaan ratoja, mutta kilpailemista aloitellessani vastaavaa ongelmaa ei tosiaankaan ollut. Silloin tosin myös jännitin kisoja tosi paljon vähemmän, mistä lie noussut tämä turha kilpailustressi. Ärsyttäähän tuollainen, kaikki maksut, vaivannäkö ja matkaaminen tuntuu niin turhalta, kun menen itse mokailemaan radalle. Pitää jatkossa vaan päntätä ne radat niin huolella, että joku voi pyytää kymmenen vuoden päästä toistamaan ne takaperin ja muistan ne katkotta!

Näin jälkikäteen voin vielä kieriä itsesäälissä ja selata paikan päällä pyörineiden kuvaajien ottamia otoksia, joissa mun ratsastus vaan näyttää rehellisesti sanottuna ihan kauhealta. Grace tosiaankin tuntui nurmella ihan tosi hyvältä huolimatta tappokeleistä (+30 tmv) ja ötöistä, mutta kuvista päätellen se ei siltä ole todellakaan näyttänyt :D. Ei sillä, että olisin itsekään ollut kovin edustava näky, mutta ei siitä sen enempää. Mitään uutta virhettä istuntaan liittyen kun ei noista kuvista mulle välity, vaan sama vanha etunoja ja leuka rinnassa..

Kisat itsessään oli tosi kivat, järjestäjän puolesta ei ainakaan turhaa häsellystä välittynyt pikkuluokkien starttaajalle. Jos tästä jotain opittiin, niin ilman apukäsiä ei mulla ole monipäiväisiin kisoihin enää menemistä. Tämä lähinnä siksi, että etsittyäni erilaisia tekosyitä huonolle ratsastukselle ja ratojen unohtelulle tartuin heti siihen faktaan, että olin pääpiirteittäin koko kisojen ajan Gracen kanssa yksin. Pitää ensi kerralla yrittää houkutella joku muu esimerkiksi heräämään aamulla ruokkimaan tai putsaamaan karsinaa, tai edes ottamaan verryttelyssä suojat pois. On jotenkin ihan ultimaattisen noloa käydä kysymässä katsomosta, jos joku viitsisi napata ne valkoiset pahkurat kaakin tassuista..

Tassuista puheenollen: melko pian tuon fiaskontäyteisen kisareissun jälkeen Grace sai koipeensa haavan kohteesta x (metsäkiipeilyn yhteydessä), joka sitten turvotteli jonkin verran -> heppa lomalle. Ei kaakku sitä missään vaiheessa varsinaisesti ontunut, muttei esimerkiksi tahtonut kauheasti venyttää ko. jalkaa eteen taikka taakse, minkä vuoksi oikeastaan koko haavan laukatessa alunperin huomasinkin.
  Pikku breikki teki ehkä meille molemmille oikeastaan ihan hyvää, vaikka kyllä mä taas meinasin pyörtyä kun näin maneesin peilistä miltä meidän meno näyttää :D. Pääsin tosin kaakin loman aikana ratsastamaan Lissu-ponilla, joten mulle ei edes tullut ratsastuksellista taukoa, vaan sain ehkä vähän lisää perspektiiviä asioihin.

Gracea voisi kuvailla parhaiten ehkä sanalla mäyrä. Takapää hipoo taivasta, nokka on matalalla ja "Etsiessään ruokaa se taapertaa kuono maassa, mutta joutuessaan kauemmaksi metsänreunasta se voi alkaa ravata." (Wikipedia, luettu 8.8.14).

Pitäisi taas ryhdistäytyä vähän kaiken suhteen. Jotenkin musta on kadonnut kaikki yrittäminen ja tuntuu etten koskaan saa mitään kunnollista aikaan niin muussa elämässä (missä?) kuin ratsastuksessakaan. Ehkä se johtuu vaan tästä lomailusta, koska motivaatio on kuitenkin mielestäni vielä tallella.

Kävin muuten moikkaamassa Marellaakin ja hän vaikutti voivan leppoisasti. Varsojenkin kanssa oli päästy jopa rapsutteluväleihin ilman äitien raivoa, Marella oli ihan onnessaan! Käväisin selässäkin ja sama hassu kopukkahan se oli kuin ennenkin, miksipäs sitä luontoaan muuttamaan :).

Nauttikaa vielä elokuun viimeisistä lämmöistä, meikäläinen on jo ihan kurkkuaan myöten täynnä tätä hellettä!!

2.6.2014

Jälkimaininkeja

Prinsessalle annettiin
tiputuksessa kymmenisen
litraa nestettä!
Muutaman päivän piinallisen epävarmuuden, tuskanhien ja kaikenlaisten kommervenkkien jälkeen Gracen kuume lähti vihdoinkin laskuun ja nyt lämpötilat liikkuvat oikeastaan jo normilukemissa. Oli verikoetta ja tiputusta, mutta labrat ovat auki vasta maanantaina, minkä vuoksi verikokeen tulokset jäivät hieman suppeiksi. Valkosoluarvot olivat kuitenkin alhaalla, mikä antoi aihetta viruksen epäilyyn.
   Huomenna Gracella on tiedossa jatkotutkimus veriarvoille, sekä hampaiden raspaus. Iltapäivälle meille luvattiin kengityskin, joten koko päivä on tohinaa täynnä! Itse meinaan saada kohta tylsyyshalvauksen, koska kesälomani alkoi, eikä mulla ole tällä hetkellä yhtäkään ratsastettavaa hevosta. Yritän kompensoida tätä aukkoa arjessani ramppaamalla tallilla noin tunnin välein toimittamassa tyhjää tai hengailemassa Graakun kanssa, mutta jotenkin tulee täydellisen hyödytön olo, kun ei voi tehdä sitä mihin on täysipainoitteisesti valmistautunut keskittymään näin loma-aikana!

Ja kuinka ollakaan tämä sairasloma tuli juuri silloin, kun Tuomarinkylään muutti tallillinen uusia hevosia, kun Talli oy:n II-talli saatiin valmiiksi. Pelkään ihan jatkuvasti, että Grace tartuttaa koko mäelle jonkun tappajaviruksen nyt, kun uskalsimme jo laittaa hänet takaisin tarhaankin, mutta hyvällä tuurilla tuosta ei olisi enää muille haittaa.. Ainakin Gracen seinänaapuri on pysynyt ilmeisen oireettomana, eikä tallin muillakaan hevosilla ole tietääkseni ilmennyt vastaavia kuumelukemia, joten kaiken järjen (ja toiveiden) mukaan tuon ei pitäisi olla järin tarttuvan sortin pöpö.

Kun saan mun tallikamat jossain välissä puhtaiksi, ajattelin ottaa määränpääkseni Marellalan (lue: Marellan uuden kodin) ja käydä moikkailemassa pikkutammaa ja muuta laumaa! Marellan nykyisessä kimppakämpässä (pihattolaumassa) asustelee tällä hetkellä aikuisten hevosten lisäksi kaksi varsaa, jotka tammuska tahtoisi ilmeisesti omia itselleen, mutta onneksi mammat pitävät vieraan tädin aisoissa ;). Muistaakseni M on yrittänyt varsankaappausta aiemminkin ennen meille tuloaan ja hän oli silloinkin saanut kunnolla köniinsä - ilmeisesti tapauksesta kuitenkaan oppimatta.

Laitan kuitenkin Marellan kuulumisia tulemaan heti, kun vain ehdin hänen luokseen. Toivottavasti tamma on ottanut ilon irti uudesta elämästään!

Marellan henkinen olemus tiivistettynä :D

29.5.2014

Voi surkeus!

Äsken tallille saavuttuani vastassa oli eläväisen tammanretaleen sijaan flegmaattinen ja varsin uupuneen näköinen eläin, joka katseli kovin vaisuna kun lastasin varusteet karsinan eteen ja ryhdyin harjailemaan hänen ylhäisyyttään. Kavioiden putsaamisen jälkeen mun oli pakko hakea kuumemittari ja ottaa lukemat ylös, sillä Grace oli jotenkin ihan omituinen. Onneksi tuli tehtyä, sillä lämpöä oli 40°C! Joo, Gracen normaalilämpökin on tosi korkea (38°C), mutta mun oli pakko mitata kahteen kertaan saadakseni tosiaankin varmuuden noin hurjasta numerosta.
    Soitimme äitini kanssa päivystykseen ja he neuvoivat seurailemaan tilannetta tallissa, sillä mitään muita oireita ei kuumeen lisäksi ainakaan toistaiseksi löytynyt (kop kop). Ruokahalu oli vähän kateissa, mutta sitä en ihmettele lainkaan kuumehouruiselta. Vettä upposi jonkin verran ja suolisto tuntui pelaavan ihan normaalisti, joten ainakaan vielä ei kärrätä toista klinikalle. Toivottavasti ei tarvitsekaan!
    Lähdimme parin tunnin kuluttua kotiin, sillä Grace vaikutti rauhalliselta ja kuumekin laski jonkin verran. Huominen taittuu ponilta kuitenkin koppilevossa ja sunnuntaiset kisat voidaan unohtaa tältä seisomalta, tää on kai nyt sitä Graakin kesälomaa..
  Eilen Grace oli vielä ihan normaali, liekö siis vilustunut jostakin väärään suuntaan puhaltaneesta tuulenpuuskasta. Ähkyä ja pääntautia pohdittiin myös, mutta tosiaankin ainakin toistaiseksi ainoa oire on tuo kuume. Saisi mun puolesta pysyäkin pelkkänä kesäflunssana.

Muita uutisia satelee kisarintamalta, tarkemmin sanoen vajaa viikontakaisista Laakson karkeloista. Vastikään kipaan julkaistujen tulosten mukaan olinkin loppupeleissä sijoitukseltani kolmas enkä suinkaan neljäs, kuten olen tähän päivään asti luullut. Ihan siistiä joo, mut kyllä toi punanen ruusuke on paljon valkoista kivempi ;D.
    Toinen tuomari olisi jopa laittanut meidät ykköseksi, mutta toisen tuomarin asettama yhdestoista sija laski sijoituksen kuitenkin mukavasti kolmosiksi. Ero voittajaan oli noin kolme prosenttia ja neljännellä sijalla olevaan aika tarkalleen 87 sadasosaa, joten kärkeä kohti meillä olisi ollut vielä aika pitkä matka.

Gracen mielestä +25°C olisi hyvä alaraja ulkolämmöille.

Toivottavasti kesä alkaisi pikkuhiljaa tehdä comebackia, sillä jatkuva pelleily loimituksen kanssa ajaa mut kohta hulluuden partaalle. Vaikka en itse mikään lämpimien kelejen ystävä olekaan, olisi ainakin hepalle kivempi seisoskella edes yhtenä vuodenaikana tallissa ilman tyhmää takkia.
   Toisaalta kylmempi keli ajaa ehkä ötökät takaisin johonkin koloihinsa, eivätkä ne syö Grace-raasun harjamartoa ihan vereslihalle. Tai no, kaakki varmaan hoitaa itse nahkansa huonoon kuntoon hinkkaamalla sitä kutinoissaan milloin mihinkin, mutta ainakaan nyt ei tarvitse läträillä liiaksi erilaisten kutinanestoaineiden kanssa.

Onkos lukijoiden hepoilla kesäihottumaa? Hyviä hoitovinkkejä vastaanotetaan mielellään!

26.5.2014

Risuja ja glooriaa

Graakin mietteitä kisoihin lähdöstä :D
Olimme 11.5. Porvoossa kokeilemassa vähän vaativamman sortin rataa (VaB:0) ja voi jessus miten kamala ratsastus se sitten olikaan. Grace tuntui verkassa jo vähän huonolta, eli en saanut ratsastettua niska-pääliittymää kunnolla läpi ja asetukset olivat sen vuoksi aika jäykkiä, mikä antoi potkua molemminpuoliselle vastahakoisuudelle ja näinollen yhteistyö oli aika takeltelevaa. Muita hyviä selityksiä katastrofille ovat mm. liian pitkä verryttely ja selkäännousun yhteydessä esitetty "villivasikka"-show, jonka Grace sitten päätti järjestää muita parkkipaikalla samaan aikaan olleita viihdyttääkseen (lue: selkäännousun jälkeen noin minuutin ajan tasajalkaloikkia, kun siellä raviradalla oli ihan varmasti jotain jännittävää..).
    Radalla tulikin sitten vähän epäuskoinen fiilis, kun selkäänpäin tuntui, ettei Grace oikeasti liikkunut yhtään mihinkään, vaikka käytin mielestäni jopa aika napakoitakin eteenpäin ajavia apuja. Erityisesti keskilaukat olivat ihan onnettomat, mutta en kerta kaikkiaan vain saanut enempää irti. Onneksi vaihdot sentään olivat puhtaat, vaikkakin melko onnettomat nekin. Katselin videolta, että mulla oli etenkin tuossa laukkaohjelmassa aika pitkät ohjat, mikä varmaankin johtui toiveesta saada Grace laskemaan kaulaansa, mutta tuosta pätkästä varmaankin voi päätellä lopputuloksen. Myös tuomareiden papereihin kirjoittama kannuksen vastustelu näkyy enemmän kuin selkeästi, loistavana esimerkkinä toimikoot tuo kammottava ykkönen, jonka teimme ensimmäisen keskilaukkaympyrän loppuun.
    Mun pitäisi ratsastaa kotona enemmän ilman kannusta, jotta saisin käännettyä nilkat suoraan. Tällä hetkellä huomaan usein tukevani nilkkaani kannuksen kautta hevoseen, mikä tuskin on pohkeeseen hitaasti reagoivalle hepalle kaikista paras tapa oppia nopeaksi. Tuomarinkylässä valmennusviikonloppua pitänyt Ville Vaurio kävikin ottamassa multa rissat pois alkuverkan jälkeen, mutta yllätyksekseni Grace oli edeltäneen päivän kisoista ja maneesin tukahduttavasta kuumuudesta huolimatta jopa reaktiivinen. Eipä siis lainkaan huonompi idea!

Tässä vielä video Porvoon radasta, katsokoot ken kehtaa.



   Kokemushan se kuitenkin vain on tuokin ja onneksemme pettymystä ei tuonut ainakaan lauantainen Helppo A:2 Laaksolla, kun nousimme kaikenkaikkiaan neljänsiksi neljänkymmenen muun ratsukon joukosta! Ihan huippua, vaikka kieltämättä piti muutama minuutti sulatella kuulemaansa, kun oma nimi kuulutettiin palkintojenjakoon kutsuttavien joukossa. En toisaalta jakotilaisuuten edes osallistunut jokseenkin räjähtäneen ulkoisen olemukseni vuoksi, mutta kävin kuitenkin korjaamassa rusetit ja Esperadon sponssaamat palkinnot ;)..
   Henkilökohtainen mielipiteeni radasta on positiivinen; heppa säilyi samanlaisena verkasta radalle asti, muistin ohjelman (!) ja mitään ylimääräisiä kommelluksia ei sattunut. Kaikenkaikkiaan koko päivä oli täynnä onnenpotkuja, joista merkittävin oli ehdottomasti aamustartti, kun lämpölukemat lähtivät päivän mittaa nousemaan epämiellyttävän korkealle. Lyhyt matka on myös yksi listan kärkisijoja hallussaan pitävä seikka, sillä edes aamuiset kärrysähläykset eivät aiheuttaneet mitään maailmaa kaatavaa myöhästymistä aikatauluihin. Samasta syystä kävimme heittämässä hepan Dumiin ja tulimme äitini kanssa takaisin katsomoon odottelemaan papereitani, jotka jäivät kisojen tiimellyksessä ilmeisesti laskettavan pakan pohjimmaisiksi. Kisahenkilökunta teki kuitenkin ehdottomasti kaikkensa tulospalvelun takkuilusta ja jättimäisestä osallistujamäärästä huolimatta, kiitokset siitä heille :).

Mulla ei valitettavasti ole Laaksolta mitään todistusaineistoa käsissäni, eli jos satut löytämään jostain kuvia helposta A:sta, niin laita ihmeessä kommenttia tulemaan!
Tässä kuitenkin tunnelmia jälkipyykistä:

Grace lueskelee, miten tuomarit ovat häntä arvioineet ;). Prosenttimme olivat 61,897%.

Luokka oli samalla osa Esperado Cup -osakilpailua, jonka finaaliin ilmeisesti pääsemme osallistumaan, mikäli oikein ymmärsin. Osakilpailuluokan viisi parasta ratsukkoa pääsee Lappeenrannassa järkättävään loppuhuipennukseen, mutta luokka oli laaksolla jaettu kahteen, joten vielä on varhaista sanoa olemmeko mukana vai emme. Oli miten oli, toi pinkki ruusuke on siisti :D.

8.5.2014

Kauden ekat aluekisat

"Lisää sokeriaaa!!"
Lähdimme aurinkoisen lomamaanantain kunniaksi näyttämään osaamistamme Vihti DC:iin ohjelmana kammottava FEI:n kenttäohjelma. Rata sinänsä oli tosi helppo ja kenttäohjelmaksi yllättävän symmetrinen, mikä osiltaan edesauttoi meikäläistä muistamaan mihin suuntaan piti milloinkin mennä.
  Suorituksemme olikin kokonaisuutena yllättävän onnistunut, vaikka laukkalisäyksessä esitimmekin komean sivupotkun ja takajalat jäivät samaisessa askellajissa vähän jälkeen. Oli miten oli, onnistuimme vihdoinkin saamaan alueradasta yli 60%, mikä vaaditaan kansallisen luvan hakua varten. En nyt kuitenkaan ryntää suoriltani ilmoittautumaan aluekisoja kummempiin karkeloihin, sillä mielestäni en vielä ole täysin valmis kansallisiin. Mikäli nyt kuitenkin sattuisi tulemaan johonkin sopivaan väliin joku helppo A, niin miksipä ei.

Grace sijoittui kilpailuissa viidenneksi ja olin todella tyytyväinen koko rataan ja hepan ratsastettavuuteen. Oli mieletöntä huomata, että ne ravilisäykset on todellakin mahdollista siirtää kotimaneesista kilparadalle sen sijaan, että vain yrittäisi saada Gracen edes tikittämään ompelukoneen lailla diagonaalin läpi. Eiväthän nuokaan lisäykset viel kummoiset olleet, mutta ovatpahan parantuneet sitten viime kisojen!

:)
   Yleensä suorituksemme radalla ovat olleet noin puoli vuotta kotitreenejämme "jäljessä", eli Grace on kisoissa sen tuntuinen, kuin se olisi juuri taantunut treeneissään kuusi kuukautta. Vihdissä tuntui kuitenkin siltä, että väli kisa- ja koti-Gracen välillä olisi hieman kaventunut. Ehkä olen itsekin saanut jotain varmuutta touhuuni, kun kilpailuja edeltävä valmistautuminen (letitys yms) alkaa muistuttaa jo rutiinia, eikä kilpailuja jaksa enää stressata niin paljoa. Toki pieni jännitys lienee ihan hyväkin juttu, sillä muuten keskittyminen menee ainakin minun osaltani puihin.

Tässä vielä video radastamme. Jouduin vähän nopeuttelemaan tuossa alussa muutamia pätkiä, kun iskä oli mitä ilmeisimmin unohtanut radassa olevan myös kulmat. En siis teleporttaile millään mustalla magialla eteenpäin.. enhän?




-----------------------------------------------------------------------------------------

Vihdin kisojen jälkeen ehdin jo tuudittautua ajatukseen, että seuraavat karnevaalit olisivat vasta muutaman viikon päästä Porvoossa, ratana kauden eka vaativa (b:0). Niinhän siinä kuitenkin kävi, että kaveri kysäisi ohimennen oonko tulossa kotikentälle estekisoihin. Olin aluksi aika skeptinen ja vähän asenteella "no emmä nyt tiiä, ei oo satulaa ja enhän mä oo hypännyt aikoihin", mutta lopulta myönnyin kuitenkin ja ilmottauduin uhkarohkeasti 80cm korkeaan luokkaan :D.
   Grace tuntui verkassa vähän tahmaiselta, mutta kuitenkin ihan yhteistyöhaluiselta ja rata menikin ainakin mun skaalassa tosi hyvin. Hypyt tuli kohdilleen, laukka kasvoi uusintaan ja tiet oli siistit. Sijoitusta tuosta radasta ei tullut, mutta väliäkö tuolla. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä, enkä ehtinyt edes tulla hevosen selästä alas, kun tajusin jo jälki-ilmoittautuneeni ysikymppiin.

Meidän suuri ja mahtava ruusukkeemme :D
Ysikympin verkka oli aika mielenkiintoinen. Lähestymisemme olivat vähän sinne päin ja yritin sitten vielä lähettää hepan okserille about metrin liian kaukaa, minkä seurauksena liinat kiinni ja meikäläinen ketoon. Noh, on siellä pohjalla ennenkin käyty joten kipusin vaan takaisin selkään ja tulin melkein suoriltani uudelleen samalle esteelle ja pääsin tuon yhden ajatuskatkon jälkeen ongelmitta yli.
   Radalla yritin vain ratsastaa mahdollisimman hyvät tiet ja saada hypyt osumaan oikeisiin kohtiin. Osa lähti taas vähän kaukaa, mutta pääpiirteittäin rata oli ihan ok, vaikka mua hävettikin ihan kauheasti oma osaamattomuus. En pyytänyt Gracea kiihdyttelemään tämän radan uusinnassa samalla tavalla, kuin ensimmäisessä, sillä olin itse niin epävarma. Jonkin verran se vauhti ilmeisesti kuitenkin kasvoi, sillä palkintojenjaossa meidän nimi kuulutettiin neljäntenä! Olin vähän äimänä, mutta estehevonenhan toi mun ötökkä ilmeisesti on..

Kisojen jälkeen pidettiin permikset ainakin kolmen
seuraavan päivän ajan :)
-----------------------------------------------------------------------------------------

Rusettien lisäksi Gracen ja hänen teiniratsastajansa luona kävi kevät.. pukki? Eli siis suomeksi varustelaariin ilmestyi kaikkea mukavaa vanhemmat -sponsoriemme toimesta. Ei käy valittaminen!
  Sain siis vihdoin ja viimein uudet saappaat, jotka toivon mukaan pysyisivät ehjinä. Kyseessä ovat Königsin Dressage Favoritit ja voin rehellisesti sanoa näiden saappaiden olevan todellakin jalkaan tehdyt. Toki pari ensimmäistä päivää kävelin kuin pinokkio puujalkoineen, mutta mitä enemmän nämä muotoutuvat, sitä pitempään tahtoisin pitää ne jalassani!

Gracekin sai lahjuksia, joskaan hän ei ilmeestä päätellen ollut ihan yhtä innoissaan uudesta ötökkäloimestaan, kuin omistajansa. Sain myös vihdoinkin ostettua uuden kisahuovan yhdeltä tutultani, joten näillä eväillä lähdetään reippaasti alkavaan kauteen!
Uusi ötötakki, Grace vaikuttaa kovin tyytyväiseltä :D

Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä:
uusi-vanha-huopa!

7.4.2014

Kauden ekat kisat ja lainaponeja

Vaikka blogi on ollut viimeisen kuukauden ajan varsin hiljainen, olemme touhunneet Gracen kanssa reippaasti kaikenlaista aina valmennuksista vauhdikkaisiin maastoretkiin. Olemme mielestäni saaneet taas vähän paremmin jutun juonesta kiinni ja esimerkiksi avotaivutukset tuntuvat jälleen olevan hieman aiempaa helpompia.
   Kikon ja Nipsun valmennusten lisäksi olimme tänään myös pitkästä aikaa aluevalmennuksissa, joissa koin pitkästä aikaa oikein kunnon ahaa-elämyksen. Teimme ihan normaaleja laukka-ravi ja ravi-käynti siirtymisiä niin ylös- kuin alaskin päin, mutta Keela ohjeisti normaalin pohjeavun sijaan "uhkailemaan" heppaa irrottamalla jalan kyljestä; mikäli reaktiota ei tulisi pohkeen irrotessa, tulisi uhkaus laittaa täytäntöön tekemällä napakka pohjeapu. Tuo temppu toimi yllättävän hyvin ja lopputuloksena Grace liikkui ehkä ensimmäistä kertaa elämässään mun ratsastuksen jäljiltä kunnolla pohkeen edessä omin jaloin. Muodossakaan ei herkistymisen jälkeen ollut valittamista ja lopputunnista Graakki olikin mun mielestä ihan superhyvä!
 
Toki alussa oli hankalampaa ja esimerkiksi puoliympyrällä tekemämme laukkalisäykset olivat meidän osilta ihan naurettavia. Käytännössä Grace vain rummutti vähän normaalia kovempaa maneesin pohjaa, mutta askel ei pidentynyt sitten lainkaan. En mielestäni onnistunut tekemään keskilaukkoja niin hyvin, kuin olisin toivonut, mutta onneksi ravipätkät kompensoivat niitä mukavasti :).
   Suurimpia ongelmia tuli vastaan, kun Grace alkoi herkistyä ja koetimme tehdä ravi-laukka-siirtymisiä siten, että voisin säädellä käsillä olevaa askellajia haluamallani tavoin. Grace yritti nostaa lähes poikkeuksetta laukkaa, kun keskityimme ravin säätelyyn, mikä oli mielestäni tosi kummallista - yleensähän se välttelee laukkaamista kuin ruttoa. Tuo kuitenkin toi taas kerran esille sen faktan, että mun pitäisi rauhoittua siellä satulassa reippaasti. Muistaakseni jokainen mua valmentanut on ainakin kerran sanonut, että mun pitäisi säätää vähemmän ja/tai tehdä vain se, mikä on välttämätöntä. Tokihan siihen pyritään mutta mitä ilmeisimmin sen toteutus on mulle äärimmäisen hankalaa :D.



Kauden ekat "kisat" eli siis kotimaneesissa järjestetyt rataharjotukset olivat pohjan sankasta pölystä (kastelujärjestelmä rikki..) huolimatta ihan hyvä tapa aloittaa uusi kausi. Mielestäni jännitin kisoja nyt vähemmän kuin ennen, mikä toisaalta saattoi olla osasyy siihen, että unohdin radan - taas.
   Alkaa pikkuhiljaa olla neuvot vähissä, kun unohdan sen radan jokaisissa kisoissa vaikeusasteesta huolimatta. Tähän kierteeseenhän on siis päästy ensimmäisten aluekisojeni jälkeen, joissa käänsin vahingossa hepan liian aikaisin radan poikki. Olen sen jälkeen pelännyt radan unohtamista niin paljon, että harjoittelusta huolimatta menen jotenkin ihan lukkoon heti, kun alan ajattelemaan esitettäviä kiemuroita tarkemmin.

Päätin kuitenkin tuon rataharjoitusunohduksen jälkeen, että seuraaviin kilpailuihin treenaan rataa vielä entistäkin enemmän. Toivottavasti ahkera toistaminen tuottaa tulosta, eikä kyseessä olisi oikeasti joku radanunohdusfobia.. Sehän tästä enää puuttuisikin.

Kauden ekat letit ei aina oo ihan tasalaatuset, kun harjasta on hinkutettu
puolet pois! Pienimmissä leteissä oli enemmän lettaria, kuin harjaa :P.

Mutta mitä rataan muuten tulee, oli se mielestäni vieläkin varsin kehno. Grace tuntui tosi raskaalta ja sähläsin taas ihan liikaa, eikä rentoudesta ollut kyllä tietoakaan. Toisaalta sain ensimmäistä kertaa positiivista palautetta takaosan aktiivisuudesta ja myös takaosakäännökset olivat aiempaa huomattavasti paremmat. Eipä ruuvannut enää niin paljoa, kuin aiemmin!
   Toki nuo virheet eivät raskaaseen etuosaan ja väärinratsastukseen päättyneet, vaan esimerkiksi peruutusaskelia tuli vahingossa yksi liikaa. Noh, oppia ikä kaikki tai jotain. Radan prosentit olivat muistaakseni 57,4%.



"Ei me tätä oltais ansaittu!"


Oman hepan lisäksi kuukauteen on mahtunut myös kaksi lainaponia. Näistä poneista toisena toimi ennestään tuttu Vilgas, mutta toinen oli mulle täysin uusi kaveri, Qina.
  Kaverini sai houkuteltua meikäläisen Fallkullan kotieläintilalle työnjakoon ja päädyinkin sitten karsinoiden siivouksen jälkeen pikkuponin selkään. Qina on kuulema ollut toisinaan hieman hankala ratsu pikkuihmisille, sillä poni on vielä nuori ja ehkä hieman vihreäkin. Itse tykkäsin tuosta tammasta tosi paljon, sillä pienen testailun jälkeen se paljastui todella yritteliääksi ja nöyräksi poniksi. Uskoisin Qinasta tulevan vielä mitä mainioin lastenponi, kunhan poni hieman ikääntyy!
  En pystynyt tekemään mitään kauhean raskasta pikkuponin kanssa jo senkään puolesta, että olen sille aivan liian iso. Myös muita hyviä selityksiä löytyy, kuten kentän epätasaisuus ja ponin jonkinasteinen lihasköyhyys, mutta ainakin jotain tuli tehtyä (lyhyt todiste alla!).




Tähän loppuun mainitsen vielä pikaisesti aikeistani ostaa uudet kotisaappaat nykyisten Soubiracien rinnalle. Se vain on karu fakta, etteivät vetoketjulliset saappaat pysy mulla pitkään ehjinä, mikäli vetskari on saappaan takaosassa. Aluksi syynä ketjujen jatkuvaan hajoiluihin olivat kannukset, joihin kuitenkin hankin erikseen kumit estääkseni vetoketjujen turhan kulumisen. Vetskari hajoilee kaikista varotoimenpiteistä huolimatta milloin mistäkin kohtaa, joten tulimme äitini kanssa siihen lopputulokseen, että vetskarittomat saappaat voisivat olla paras vaihtoehto. Toisiksi paras olisi sitten vetskarin sijoittaminen saappaan etuosaan, mutta kaikista mieluiten yrittäisin ainakin ensin elää kokonaan vetoketjuttomien saappaiden kanssa.

Ainakin nämä olivat yksi suosikkivaihtoehdoistani, mutta pidän vielä silmät ja korvat avoinna erilaisten saapaskokemusten varalta ;). En ole vielä saappaiden väristäkään aivan satavarma, vaikka ruskeat ovatkin pitkäaikainen unelma. Toisaalta mustia saappaita voisi tarpeen tullen käyttää kisoissakin. Soubiracit saavat kuitenkin jäädä kisasaappaiksi, eli en ajatellut hylätä niitä aivan tältä seisomalta.

Mrr...... Hyvin toimi jesariviritelmä koko päivän ajan!
Sain Keelalta vähän läksytystä vielä täysin suunnittelemattomasta kisakalenteristani, joten laitan senkin kuntoon lähipäivinä. Seurakisoja näyttäisi putkahdelleen sivuille runsaasti sitten edellisen käyntini ja oikeastaan tämän viikon sunnuntaina olisi jo yksi Helppo A:10, johon saattaisin jopa ilmoittautuakin.
   Aluekisojen tarjonta on vähän niukempaa ja seuraavat karkelot olisivat Vihdissä 21. päivä, joskaan tuo rata nyt ei herätä mitään riemuntunteita.. Mutta jos vihdoinkin saisi sen 60% alueradasta, niin voisi hakea itselleen kansallista lupaa! Katsotaan miten tässä käy.

8.3.2014

Laiskuus jalkapuuhun

Rupesin tässä pitkän ja synkän talven jälkeen monen muun joulukiloja kerryttäneen tavoin miettimään jonkinlaisen oheiskuntoilun aloittamista ratsastuksen ja tallimatkojen jopottelun lisäksi. Tartuinpa siis haasteeseen kaksin käsin ja kävin parin varovaisen kokeilukerran jälkeen ostamassa itselleni muutamaksi kuukaudeksi salikortin. Apua.
  Tavoitteena olisi tuolla salitreenillä paitsi kohottaa yleiskuntoa, myös saada vähän lisää ilhasta oikeastaan koko kroppaan. Tietenkin tuon tavoitteen saavuttamiseen myös ruokavalioni (pizza + kaakao) täytynee kokea aika radikaaleja muutoksia ja yritänkin syödä niin hyvin kuin vain suinkin mahdollista.

Gracekin joutaisi taas vaihteeksi pienimuotoiselle laiharille ja kun nykyisen massarehun säkki alkaa tyhjentyä, olisi tarkoituksena kokeilla erästä Havensin energiarehua, jolla toivottavasti saataisiin vähän virtaa pikkuneitiin. Rehun tuoteselosteessa luki sen myös soveltuvan helposti jumiutuville hevosille ja vaikka Grace nyt ei varsinaisesti jumiudukaan kovin herkästi, voisi tuo olla silti oikein soveltuva ruokalisä meille.

Meillä oli Gracen yskän vuoksi pari viikkoa ihan älyttömän epämääräistä meininkiä. Kuumetta ei ollut missään vaiheessa, mutta yskää oli tai sitten ei ollutkaan.. Vähemmästäkin menee hämilleen. Nyt poni (kopkop) vaikuttaisi olevan oma pirtsakan viekas itsensä ja olen päässyt tekemään ihan normaalia, tahmaista treeniämme.
  Eipä meidän elämäämme kai mitään ihmeellisempää kuulu, pohkeenväistöjä on saatu vähän paremmiksi ja laukka on aktiivisen työstön alla. Kilpailuja ei toistaiseksi ole ainakaan aluetasolla kiikarissa pariin kuukauteen, mutta seurakisojen puolella näyttäisi olevan joitakin karkeloita ensi kuun puolella. Mikäli saan kuskin suostuteltua ajelemaan seurakisojen perässä ympäri Etelä-Suomea, kierrän mielelläni hakemassa ratoja alle riippumatta siitä, onko kyseessä alue- vai seurakilpailu. Ollapa kortti, auto ja kärry, niin ratkaistavana olisi "vain" rahoitus!

Grace ei taida ilmeestä päätellen uskoa korviaan, kun tyhmä Ida haukkuu läskiksi karsinan ovella.
Pakko leijua mun lenkkisuorituksella, vaikka unohin laittaa
Sportstrackerin päälle kotipihassa.. Toivottavasti jaksaisin
joskus hamassa tulevaisuudessa juosta vähän pidempään,
koska toi 40min ei riitä oikein mihinkään. Vielä en pysty,
tuostakin lenkistä kävelin varmaan vajaa puolet :D.

22.2.2014

Vähän kuulumisia ja kuiva mielipidepostaus

Se on ohi nyt!
Gracen loma siis.

Kun olin kiukkua ja pettymystä niellen saanut peruutettua kaikki tulevat valmennukset, alkoi Grace tervehtyä jo seuraavana päivänä. Kuinka ollakaan.
Tein kuluneet pari päivää ns. puolet normaalista treenistä ja arvatkaahan yskikö se otus enää kertaakaan? Noilla hevosilla on pakko olla joku kuudes aisti, koska köhiminen loppui ihan oikeasti heti valmennusten peruuttamisen jälkeen. Ei mahu mun kaaliin!
  Nyt sitten kismittää ihan toden teolla, mutta onneksi sain sentään sovittua ajan "Kikon vastaanotolle", eli toisinsanoen päästään taas vakituiseen kotivalmennukseen. Hyvä niin, sillä treeni-ideat ja erilaiset päänmenot niin hepalle kuin mullekin alkavat olla vähissä.

Kyllä näin hienolla hoitopaikalla kehtaa
seisoskella poseeraamassa! Laitoin ekaa
kertaa kylmäsavet etusiin, koska at the
moment meillä ei oo tallilla pakastinta,
jossa säilyttää kylmäsuojia.
Tänään tein Gracen kanssa.. jotain. Ravissa heppa oli vielä ihan fine, mutta se pirun laukka. Mulla alkaa oikeasti vähän kutisemaan suoni ohimossa, koska ton saman ongelman kanssa on painittu ihan alusta alkaen ja mä en koskaan tunnu muistavan, miten mun pitäisi menetellä sen kanssa. Voi yrittää koota, lisätä, kääntää ja vääntää mutta ne takajalat pysyvät itsepintaisesti kaukana jossain riippumatta siitä, kuinka tosissaan niitä koittaa sieltä nappailla mukaan.
   Parhaiten Grace laukkaa mielestäni seinän vieressä ihan loivassa avotaivutuksessa, jolloin pääsen ikäänkuin istumaan riittävän tukevasti satulaan ja takajalkojen päälle. Ehkä se seinä toimii myös jonkinlaisena ulkoapuna, mutta en vielä tähänkään päivään mennessä ole keksinyt, mikä siinä seinän vieressä ratsastamisessa voi olla niin ratkaisevasti erilaista, kuin vaikkapa keskiympyrällä.

  Nipsu muistuttelee mua parhaansa mukaan aina laukan yhteydessä siitä, että Gracen takajalat pitäisi saada "kiinni", eli ei sellaiseen A-kirjaimen muotoiseen estetamma-asentoon, jossa tuo nyt useimmiten itseään liikuttaa. Juuri tuohon takajalkajuttuun seinästä on varmasti eniten apua, koska pääsen ratsastamaan takakintut yhteen ilman, että heppa rupeaa poikittamaan tai häipyy teille tuntemattomille.
    Yksi vakio-ongelma tulee vastaan siinä, kun takajalat on onnellisesti saatu lähemmäs toisiaan ja tahtoisin saada ne vielä astumaan paremmin mahan alle, jolloin yritän lisätä laukan aktiivisuutta pohkeilla ja mahd. raipalla pitäen samalla tuntuman normaalina. Yleensä reaktio pyyntööni on täysi nolla, mikäli vain pohkeet ovat pelissä mukana. Kun aseistusta lisätään (raippa), on lopputulos lähes poikkeuksetta pukki. Mutta jos hepan perä osoittaakin seinää päin, saattaa se ihan oikeasti ottaa ne kintut alleen! Tai sitten se potkaisee seinää. Bitch!

------------------------------------------------


Joojoo, taas mä syytän hevosta jne, mutta kun en osaa jotain, niin tarvitsen apua. Ja kun apua ei ole aina saatavilla, yritän keksiä ratkaisun ongelmaan itse. Ja kun en keksi ratkaisua, turhaudun. Ja kun turhaudun.. syytän hevosta! Okei en ehkä ihan tosissani kuitenkaan. Oli miten oli, tuo on mieletön logiikka, jota yllättävän moni kuitenkin tuntuu käyttävän selityksenä omaan taitamattomuuteensa, vaikkei sitä itse myöntäisikään. En itse tietenkään koe olevani mikään viisas ja valistunut, kun pystyn tuon tosiseikan itselleni tunnustamaan, mutten toisaalta ymmärrä, miksi joku tahtoisi lähteä kiertelemään omia ongelmiaan syyttämällä hevostaan myös silloin, kun apua ja tietämystä olisi tarjolla.
   Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että noin 95% ratsukon ongelmista on lähtöisin satulan yläpuolelta. Se hevosten syyksi jätetty 5% käsittää lähinnä ne eläimet, joiden koulutuksessa tai käsittelyssä on/on ollut puutteita, mutta voiko silloinkaan oikeastaan syyttää hevosta? Laittaisin myös kipeät hevoset tuohon viiteen prosenttiin, sillä esimerkiksi hevosen selän okahaarakkeissa olevat luutumat voivat vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti hevosen käytökseen - tämä on nähty käytännössäkin.

  Tahdon kuitenkin korostaa mielipiteeni rajaavan noihin sairastapauksiinkin vain synnynnäiset / ihmisen toiminnasta riippumattomat vammat tai muut vastaavat tsydeemit hevosessa. Tässä mielessä jännevamma onkin oiva esimerkki aiheen kaksipiippuisuudesta: jos vamman voidaan ihan suoraan sanoa aiheutuneen hevosen hoidon laiminlyönnistä, ei sormella tarvitse osoittaa omaa napaansa kauemmas. En kuitenkaan voi väittää ahkerasti hoidettujen jalkojen hajoamisen normiliikutuksen yhteydessä olevan sen enempää ihmisen, kuin hevosenkaan syy. On totta, etteivät hevoset luonnossa liiku samalla tavoin, kuin ihmisten kanssa, mutten osaa sano kummalla jänne paukahtaa helpommin: villi- vai kesyhevosella.
   Toki joku kukkahattu voisi tästäkin vääntää asian siihen kierteeseen, että kaikki kesyhevosten ongelmat ovat ihmisten syytä - kuten pitkälti oikeastaan ovatkin - mutta niin kauan, kun ratsastusta maailmalla harrastetaan, tulevat hevosia piinaamaan sen aiheuttamat vaivat siinä missä ihmisiäkin. Terveestä hevosesta on mielestäni kuitenkaan turha lähteä etsimään syytä siihen, mikseivät ne sulkutaivutukset nyt onnistuneetkaan sormia napsauttamalla, vaan pitäisi enemmän keskittyä siihen, miten ongelmaa voisi mahdollisesti ryhtyä korjaamaan.

Kuulostan mielestäni tosi tekopyhältä kirjoittaessani tämän kaltaisia mielipiteitäni julkisuuteen, koska saatan itsekin heittää huulta vaikkapa siitä, miten "Grace oli ihan ämmä", vaikka tosiasiassa en vain itse ole osannut vaihteeksi ratsastaa tarpeeksi hyvin. Osaavathan hevoset olla kierojakin (kuka nyt tekisi ilmaiseksi töitä?), mutta jostain syystä musta tuntuu nykyään yhä useammin siltä, että vikaa etsitään nimenomaan siitä Kaakki Kamalasta sen sijaan, että keskityttäisiin todelliseen ongelmaan eli omaan ratsastukseen. Miksi se Kaakki kulkisikaan kauniissa peräänannossa, jos omassa perusratsastuksessa ei ole asiat kohdillaan?


    Kisoja kiertäessäni huomio kiinnittyy inhottavan herkästi siihen, miten pielessä ihan perusasiat saattavat monella olla lähtien istunnasta. En itse tee tähän asiaan osaamiseni puolesta mitään poikkeusta, mutta ääritapauksista puhuttaessa kummastusta herättävät ne, jotka eivät edes halua löytää vikaa omasta ratsastuksestaan, vaan ainoa tavoite on tietynlainen jatkuva todistelu kilpailuissa. Paras yhdistelmä onkin mielestäni ratsukko, jonka tavoitteena on kehittyä. Ei haittaa, vaikkei heti saisikaan sitä ainakin GP:tä kisannutta ihmehevostaan näyttämään niitä naapurin Puska-Jalmareita kummoisemmilta, mutta kun jaksaa ja haluaa nähdä vaivaa yhteistyön ja kehittymisen eteen, vain taivas on rajana.

   Tietenkin moni toivoisi menestyvänsä kilpailuissa, mutta sen ei mielestäni kuuluisi ainakaan helpoissa luokissa olla etusijalla. Pitäisi muistuttaa itsellenikin, ettei pitäisi pohtia pääsyä huipulle, vaan enemminkin pääsyä pois "matalammalta" tasolta. Tämä tuo etenemiseen hieman lyhyempiä tavoitteita, sillä kokonaisuutena ratsastuksen salojen vuori on valtava. Jos ajattelisin aina harjoittelevani vain päästäkseni mahdollisimman nopeasti kilpailemaan korkealla tasolla, en osaisi puoliakaan siitä, mitä olen tähän mennessä oppinut. Motivaation ylläpidossa mahdollisimman nopea kehitys saattaa toimiakin, mutta omalla kohdallani koen palkitsevaksi sen, kun pyrkii kohti mahdollisimman korrektia perusratsastusta sen sijaan, että yrittäisi vain epätoivoisesti päästä mahdollisimman nopeasti siirtymään aina vain vaativammalle kilpailutasolle.
 
   Ongelmilla on inhottava tapa kasaantua ja uskon niin tapahtuvan myös liian nopeasti edettäessä. Väliin jätetyt perusharjoittelut tulevat ennemmin tai myöhemmin vastaan paljon suurempina kompastuskivinä, joiden ylittäminen on usein alkuperäiseen duunin määrään verrattuna moninkertainen. Kukapa sitä kuitenkaan on sanomaan, etteikö hätäisesti keksitty tapa ratsastaa olisi yhtään sen oikeampi, kuin huolella hiottu ja kehitelty. On niitä tumpeloita varmasti isoissakin kisoissa, mutta uskon kilpailumenestyksen korreloivan melko selkeästi ratsukon todellisen osaamisen kanssa.




No, tehkööt kukin miten parhaaksi näkee, enhän mä oo yhtään kukaan sanomaan mikä on ratsukkokohtaisesti hyvä tai huono asia. Sainpahan jotain kirjoiteltavaa tylsään iltaan, heh :D. Toivottavasti en tällä maailmaa parantavalla mielipidetekstilläni aiheuttanut kellekään mielipahaa, sillä se ei todellakaan ole tarkoitukseni.
   Olisi kuitenkin kiva päästä lukemaan myös muiden mielipiteitä kilpailumenestyksen tavoittelusta tai sen tavoittelematta jättämisestä sekä vikojen etsinnästä niin itsestään kuin hevosesta, joten linkkaa ihmeessä omasi / kenen tahansa postaus aiheesta ja riennän taatusti lukemaan!
Niin ja kommentoida saa aina!

19.2.2014

Istunta tekee ihmeitä

Jos sinulla koskaan on allasi hevonen, joka ei liiku eteenpäin, pyydä kaveria ottamaan teistä pari kuvaa ja käy kuvat kotona läpi yksitellen ja koita löytää syy hitaudelle kuvien avulla. Tämä tutkinta on ainakin Gracen kanssa aiheuttanut jonkinlaisen kokonaisvaltaisen muutoksen parempaan, kun vihdoinkin ymmärsin, mikä istunnassani jarruttaa hevosta jatkuvasti. Olen yrittänyt ratsastaa nyt siten, etten ole kiinnittänyt paljoakaan huomiota hevosen muotoon tai asetukseen, vaan olen kerrankin miettinyt istuntaani ihan uudella tavalla ja voi pojat, millaisen eron sitä muuttamalla voi tehdä ratsuunsa!
  Aluksi tuntui tosi hassulta nojata taaksepäin vauhdin hidastuessa, koska juuri silloinhan sitä luulee vain koettavansa jarruttaa entisestään. Toisaalta tuo käy järkeenkin siinä mielessä, että liioitellulla taakse päin nojaamisella istuinluut saa osoittamaan eteenpäin, jolloin ne ymmärtääkseni myös kannustavat liikkumaan siihen suuntaan. Tietenkään en voi koko loppuelämääni vain ajatella nojailevani onnellisesti taaksepäin, mutta tällä hetkellä jo pelkkä omien lapojenkin siirtäminen taaemmas suoristaa koko istuntaani, mikä on ymmärtääkseni ihan tavoittelemisen arvoista.

 Juuri nyt meillä on Gracen kanssa ollut vähän turhan pitkää taukoa muuton jälkeen ilmenneen yskän vuoksi, joka on pitänyt meidät käyntilinjalla jo vajaan viikon.. Yskää ei onneksi ole ilmennyt muulloin, kuin rasitettaessa, eli muutaman ravikierroksen jälkeen. Tänään kokeilin jälleen ravata muutaman kävelypäivän jäljiltä ja yskähdyksiä ei onneksi kuultu. Otan huomenna samanlaisen kokeilujumpan ja mikäli Grace ei yski, ryhdyn hiljalleen siirtymään takaisin kohti normaalia päiväjärjestystä.
   Vaikka tuo köhiminen on käsittänyt vain kaksi yskähdystä / ratsastus, olen pitänyt tamman levossa. Ei mielestäni kannata olettaa yskän menevän ohi urheilulla, mikäli se ilmenee nimenomaan liikunnan yhteydessä. Gracella ei onneksi ole ollut kuumetta, joten liekö vain mennyt 'nuha väärään kurkkuun'. Kaikkea kanssa.

Mulla oli suuret valmennussuunnitelmat, joista suurin osa valui tämän takia kyllä suoraan sormien välistä. Lauantaina oli tarkoitus treenailla Sirpa Degerth-Kaldin valkussa ja maaliskuun ekana viikonloppuna piti pyörähdellä Ville Vaurion ohjeistamana, mutta pitääpä näköjään perua molemmat. Voi tätä hevoselämän riemua!
   Ei sillä, etteikö hevosen hyvinvointi menisi aina valmennusten edelle - valkkujahan ehtii tulla lisääkin - mutta harmittaa silti. Onhan tuo yskä nyt kuitenkin verrattain pieni juttu, mutta toisaalta siitä saisi varmaankin täydellä treenillä paisutettua isommankin ongelman. Ehkä parempi vain polkea jalkaa ja niellä karvas ketutus mukisematta.

Päästäkseni valittamaan vielä vähän lisää, tahdon ilmaista kokeneeni suurta ärtymystä editoidessani alle sijoittamaani videota, jossa ratsastan Gracella nivelillä (2.2.). Nyt ihan oikeasti haloo! Grace on pitkä kuin se kuuluisa Gandalfin parta, laukka on hitautensa vuoksi lähempänä viisitahtista ja näen kaikissa noissa videopätkissä pelkkiä virheitä. Okei, en ehkä ole ratsastanut Graakulla aikoihin nivelsuitsituksella, mutta luulin pystyväni nyt edes hieman parempaan, kuin nuo.. pohjanoteeraukset!
  Yritin videon laukkapätkissä toistaa aiemmin Nipsun valmennuksessa harjoittelemiamme laukkatreenejä, joiden tarkoituksena oli saada Grace kantamaan itsensä kootussa laukassa itse, eikä nojailemaan ohjastuntumaan. Tämän edellytyksenä ohjan olisi oltava löysä, mutta pakko sanoa, ettei tuon karseampaa näkyä kyllä olekaan. Nipsu tiivistikin itseasiassa tuon laukan aika hyvin: "se osaa kyllä koota ja kantaa ittensä, mutta se ei vaan viitsi". I couldn't agree more.

Erityisesti laukkapätkät saivat verenpaineeni nousemaan taivaisiin ja tekisi mieli ryömiä näytön läpi kuristamaan itseni ihan vain siitä hyvästä, etten ratsasta kunnolla. Vaihdoista nyt ei kannata edes puhua ja jotenkin tuo koko homma näyttää kauhean vetelältä. Ensi kerralla sitten paljon paremmin, mikäli ensi kertaa edes tulee.. mur!!





Muutto uuteen talliin sujui hyvin ja Gracella on ollut ilmeisen leppoisat oltavat 3,5m x 3m yksiössään :D. Aluksi karsinan ovessa oleva, käytävälle avautuva ikkuna oli Graakun mielestä hyvin epäilyttävä ja täynnä erilaisia ansoja, joten ensimmäisinä päivinä siihen suhtauduttiin hyvin skeptisesti. Kun ponny tajusi saavansa aina porkkanoita ja rapsutuksia porkkanatädiltä (äiti) työntäessään luunuppinsa ulos, tuntui sekin homma kiinnostavan enemmän. Laittelen varmasti lisää kuvia tallista tulevissa postauksissa, mutta nuo otokset rajoittunevat hoito- ja vesikarsinan tapahtumiin, joten mitään seikkaperäistä tallikierrosta ei kannata odotella. Tiivistettynä ex-talliin rakennettiin uusi siipi ja koko huusholli remontoitiin kattoa myöten jokseenkin Keski-Eurooppalaisen oloiseksi. Ilmanvaihtojärjestelmä on huippuluokkaa ja karsinat on valoisat ja isot.
   Helpottaa muuten ihan tosissaan hevosen hoitamista & työntekijän hommien suorittamista, kun karsinan takaseinällä on valaistus. Aikaisemmin lamppurivit ovat kulkeneet vain käytävän puolella, mikä on tehnyt karsinoista enemmän tai vähemmän verrannollisia mustiin aukkoihin (varsinkin, kun seinät olivat tummat!). Nyt boksissa oikeasti näkeekin jotain, mikä on helpottanut elämää enemmän, kuin osasin odottaakaan.

Ensimmäisenä päivänä ikkunaluukku oli
epäilyttävä!
Jotenkin mulle jäi vähän haikea fiilis, kun lähdettiin Tuulen talleilta. Matka Dumiin on kuitenkin niin paljon lyhyempi, että on mun arjen kannalta helpompaa, kun ei tarvitse aina odottaa joko kyytiä tallille tai käyttää matkaan puolitoista tuntia suuntaansa. Mutta saa nähdä, josko vaikka eksyttäisiin Järvenpäähän vielä joskus uudelleenkin; meidänhän pitää Ruotsista palatessamme hoitaa Gracelle joku karsinapaikka!

28.1.2014

Voi nyt vaihdot soikoon

Maltoin kuin maltoinkin nukkua yön yli ja käydä näin koeviikon kunniaksi tekemässä englanninkokeen, ennen kuin ryhdyin läpikäymään yhtä niistä asioista, jotka ovat vielä ei-niin-kovin-ajankohtaisia, eli laukanvaihtoja askeleessa.
   Ennen varsinaiseen pohdintaan ryhtymistä voisin kerrata mun ja Gracen vaihtohistoriaa vähäsen. Marellahan ei osannut vaihtaa laukkaa, mikä toisaalta oli aika hyvä juttu kilpaillessani helppoa b:tä, jossa vaihtoja ei yleensä toivoisi esiintyvän. En siis koskaan ennen Gracen ylläpitoon ottoa ollut päässyt tekemään juuri lainkaan vaihtoja ja  Grace on itseasiassa varmaan ensimmäinen hevonen, jonka kanssa olen koskaa tehnyt mitään niiden tapaistakaan.
   Hevonen sen sijaan on tehnyt paljonkin vaihtoja - puhtaita tai ei - ja estehevosille jokseenkin tyypilliseen tapaan vaihdot tehtiin aluksi kahdessa osassa. Ongelmahan tuli vastaan siinä, ettei Grace tehnyt ns. stereotyyppisiä estevaihtoja, vaan vaihtoi ensin takaosan ja sitten vasta etuosan, vaikka sen olisi olettanut tekevän juuri päinvastoin. 
  Toisaalta tuo virhe on päinvastaista parempi, koska tahtoisin laukkaa vaihtaessani takaosan tulevan ensimmäisenä alas, kuten varmaan moni muukin vaihtoja hiova. Nykyään Gracen vaihdot ovat jo parantuneet, mutta parhaaseen mahdolliseen suoritukseen tarvitaan äärimmäisen huolellinen valmistelu jo useampaa askelta ennen varsinaisia apuja. Jokainen vaihtohan pitää valmistella, tietenkin, mutta Gracen kanssa se valmisteluaika on mielestäni ihan liian pitkä.

Suurin ongelma itselläni vaihtoa tehdessä on paitsi taaksepäin ajatteleva istunta, myös staattiset kädet. Kuten edellisen postauksen minivideossakin näkyy, jään pitämään helposti tuntumaa jotenkin liian kireällä, enkä anna hevoselle tarpeeksi tilaa vaihtaa kunnolla. Seurauksena liiallisesta taaksepäin ajattelustani Grace jää pahimmillaan ihan paikalleen vaihdon aikana, jolloin laukka kuolee jo valmiiksi uuteenkin suuntaan.
  
Vaihto-ongelmat ovat kuitenkin sen sorttista settiä, etten yritä liiemmin lähteä niitä omin nokin ratkomaan, vaan pyydän apua valmentajilta. Vaikka tiedänkin teoriassa kuinka laukanvaihto kannattaisi tehdä, en ole varma osaamisestani, kun korjauksen kohteena on esimerkiksi liikkeen suoruus ja sen parantaminen. Onneksi valmentajat ovat olemassa, ilman voisi olla vähän liian hankalaa!

Nyt mun on kuitenkin pakko vetäytyä takaisin fysiikan ihmeelliseen maailmaan, koska osaamiseni termodynamiikan asioista on hieman puutteellista, eikä bloggaaminen todennäköisesti asiaan auta. Turhautumista odotellessa.. 

Merkkipäiväpostaus ja istunnan syynäystä

Voiko 17-vuotiaalla olla ikäkriisi? Ikäännyin jälleen jokavuotiseen tapaani tammikuun kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä (kiva sanahirviö btw) päivänä ja koko ajan pelottavan varmasti etäisyyttä ottavat hiekkalaatikot ja taikaponit alkavat ahdistaa mua kaukaisuudellaan. Eniten tukahduttaa se ajatus, että olen yli puolimatkassa kolmeenkymppiin ( :D ) ja toisaalta ehkä sekin, että olen lähempänä kahtakymppiä, kuin kymmentä ikävuotta.. Mä haluun takas pulkkamäkeen!!
 
Ok, leikki leikkinä, ei kai mua nyt sentään oikeasti häiritsisi siirtyä suhteellisen hyödyttömään seitsemäntoista vuoden ikään.. Eihän? Joka tapauksessa mun synttäripirskeet käsitti jotain niinkin hurjaa, kuin ison Ben&Jerry's -jätskipönikän ostamisen ja välittömän suuhunkauhonnan. En ole aikoihin juhlistanut synttäreitäni, koska mun mielestä se on jotenkin, miten sen sanoisi, keskiaikainen juhla. Ihan hienoa joo, että ihmiset elää pitkään ja niin poispäin, mutta en itse näe tarpeellisena muistella sitä "suurta hetkeä, kun Ida silloin seitsemäntoista vuotta sitten parkaisi ensimmäisen kerran".
 
Tottakai meidän suomalaisten (ja miksei muunkin maailman) on pitänyt kuitenkin keksiä joku hyvä syy järjestää ylimääräiset kekkerit, joissa vetää pää täyteen erilaisia nautintoaineita, mutta henkilökohtaisesti ei oikein jaksa innostaa koko touhu. Siisteimmät synttärit oli lapsena, kun kutsuttiin koko luokka ja niiden kaverit syömään sokeria ja juoksemaan kämppää ympäri samalla noin sadankahdenkymmenen desibelin voimakkuudella kiljuen, jottei vanhempien hillitön päänsärky jäisi tälläkään kertaa väliin. Tai vielä hillitömämpää oli järkätä "syntymättömyyspäivät" tai ainakin suunnitella niitä, koska hei camoon, kuka ei haluaisi pitää pirskeitä syntymäpäivää lukuunottamatta vuoden jokaisena päivänä?
 
Synttärilahjat on mun mielestä vielä itse juhlaakin turhempi keksintö, mutta jos joku tarjoaa mulle vapaaehtoisesti rahaa, suklaata ja heppajuttuja niin tuskin missään tilanteessa tulen niistä kieltäytymään (suklaa tosin on karkkilakon vuoksi pannassa), koska onhan niistä nyt yleensä selkeätä hyötyä mun henkisen hyvinvoinnin kannalta. Varsinkin suklaasta.

------------------------------------------------------------------

Ja sitten itse asiaan:

Teimme tänään Gracen kanssa tosi normaalin jumpan, vaikkakin kannusten jättäminen kaappiin tarkoitti laukan hyytymistä jo kaksi askelta ennen nostoa ja jotenkin sellaista yleistä löysyyttä koko hevosessa. En haluaisi olla koko ajan naputtamassa raipalla, enkä voi myöskään mäiskiä jatkuvasti isompia apuja pohkeillakaan, joten pitäisi keksiä joku keino kiertää se laiskottelumoodi. Valmentajan kanssa tuosta kynnyksestä päästään yleensä yli vartissa tai kahdessa, mutta yksin ratsastaessani olen ihan tumpelo ko. asian kanssa.
   Jotenkin musta tuntuu muutenkin tosi usein siltä, etteivät aiemmin tunneilla opitut asiat tule koskaan mieleen silloin, kun niistä olisi eniten hyötyä. Mun pitää jatkossa kirjoittaa johonkin itselleni kaikki oppimani asiat ylös, mutten toisaalta viitsi ihan sanatarkasti päästää valmentajien oppeja julkisuuteen; muistaakseni aiheesta oli joskus hyvinkin vilkas keskustelu foorumilla jos toisellakin. 

Mutta palatakseni vielä Graceen, pitäisi mainita kyseiselle tammalle ominaisen "laiskuuden" tai "hitauden" poisratsastuksen olevan mielestäni tarpeettoman hankalaa ja aikaa vievää. Sain vähän aikaa sitten tunnilla muistuttelua siitä, ettei mun pitäisi tehdä ihan niin paljoa koko ajan, vaan voisin välillä yrittää unohtaa kaiken maailman sähläyksen ja keskittyä ratsastuksen sujuvuuteen, mikä on varmasti yksi merkittävimmistä tekijöistä eteenpäinpyrkivyyden kannalta.

Grace pitäisi tavallaan päästää eteenpäin, mutta ei heittämällä ohjaa pois, vaan rohkaisemmalla kulkemaan tuntuman ja pohkeen välissä ilman, että se kuitenkaan juoksee alta pois ja siten, etten itse lähde liikkeen edelle tai jää liiaksi sen taakse. Etukenostani johtuen istuntani on helposti jarruttava, minkä takia mun pitäisi opetella ensin istumaan kunnolla, jotta olen oikeutettu edes harkitsemaan pyytäväni pikkuprinsessaa liikkumaan sujuvasti.

Käytännössä ongelma on tämä:


Otin ylläolevan kuvan mikroskoopin alle ja rupesin syynämään sitä ajatuksella "etsi kuvasta virheet". Tuossa näkyy ehkä parhaiten se tunne, joka penkkiin tulee istuessani näin voimakkaasti könössä. Kaikki punaiset nuolet osoittavat taaksepäin vieviä apuja, joita on eteenpäin vieviin verrattuna nelinkertaisesti.

Kaiken lisäksi se ainoa eteenpäin pyytävä apu on kaukana omalta paikaltaan (sininen piste) sijaitseva pohje, joka näinollen on murto-osa siitä, mitä sen kuuluisi parhaassa tapauksessa olla. Kuvassa kädessäni on myöskin raippa, jota en ikäväkseni pääse hyödyntämään optimaalisesti hieman pohkeen takana, koska pohje on ihan jossain huitsin nevadassa!

Näin sitä pitäisi lähteä korjaamaan:


Tässä istuinluut ovat huomattavasti edellistä kuvaa paremmassa asennossa, eivätkä jarruta hevosta. Jalka on paremmalla paikalla, vaikka voisi olla hieman edempänäkin ja katse on suuntautunut eteenpäin (siellä päädyssä on peili :D). Kuolaintuki on ihan ok bridong-ohjassa, mutta kanki on liian kireä ja vetää siksi päätä alas ja taaksepäin, mikä on ristiriidassa muiden apujen kanssa.

Todennäköisesti Grace tuntuu makaavan kädellä, jonka olen virheellisesti tulkinnut liian pitkänä ohjana ja yrittänyt ottaa lisää ohjaa käteen, jolloin kanki on kiristynyt liiaksi. Lähtisin korjaamaan tilannetta päästämällä kankea pois ja ottamalla bridongin ihan hitusen lyhyemmäksi.

 Tässä kuitenkin näkyy se peruslähtökohta, josta kannattaisi lähteä ratsastamaan Gracea eteenpäin, mikäli verrataan kuvaa ylempään. Mun pitäisi oppia päästämään G ravaamaan koko kroppansa läpi, koska jaan hevosen tiedostamattani kahteen osaan etukenossa jäkittämällä, jolloin korkeintaan vain toinen pää hevosesta todellisuudessa edes yrittää liikkua eteenpäin. 

------------------------------------------------------------------

Voi kiesus, näin kuivan analyysin jälkeen pitäisi varmaan heittää tänne loppuun jotain mukavampaa mietittävää, kuin erilaiset lonkka-asennot ja niiden vaikutusten pohtiminen kymmenestä eri näkökulmasta. Tein suurella vaivalla ja antaumuksella (not) pienen maistiaisen seuraavasta analyysistä, joka tulee käsittelemään laukanvaihtoja ja kymmeniä virheitämme niihin liittyen. Alle asettamassani videossa nähdään jo jotain alustavaa ideanpoikasta siitä ajatuksesta, jota lähden vaihtoja treenatessani hakemaan. Kuvitelkaa tuo sama koulusatulalla, hyvällä istunnalla, kunnon alleastunnalla ja korrektilla muodolla, niin aletaan olla asian ytimessä.

Lisää aiheesta seuraavassa postauksessa!



26.1.2014

Oho, tuplapostaus?

Herranjestas, mähän kirjoitan tänään jo toista kertaa! Selvästi jotakin matikankirjan avaamisvaikeuksia, ei tätä muuten tapahtuisi. Asiasta kukkaruukkuun -> huomasin Hannan blogissa kivan haasteen, jonka nappasin oitis itsellenikin täyteltäväksi. Koska kuitenkin lupasin kertoa myös Gracen kuulumisia, laitan postauksen pohjalle kuvia tämänpäiväisestä ilman satulaa/kuolaimia meiningistä, eli lopputuloksen siitä, kun ei ihan viitsisi pitää vapaapäivää, muttei oikein viitsisi ratsastaakaan kunnolla.

Tässä kuitenkin tämä haaste / gallup / miksi ikinä tahtookaan näitä kutsua.

----------------------------------------------------------------------

"Tämä haaste on tarkoitettu niille jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut."

----------------------------------------------------------------------

Kerro hevosestasi:  rotu, taso ja  hieman luonnetta
Grace on belgialainen, estesukuinen puoliverinen. Tasoltaan tuo otus olisi sileällä siinä helpon A:n ja Vaativan B:n välimaastossa, kallistuen kuitenkin aika reilusti enemmän sinne helpon puolelle. Esteillä Grace hyppää ainakin 110cm, mutta kai se isompaakin menisi osaavamman kuskin kanssa. Muistaakseni joku tuomari jossain sanoi sen hyppäävän maksimissaan 130cm, mutta isompaan ei kokonsa puolesta pystyisi.
    Luonteeltaan Grace on rakastettava hirviö, eli tavattoman nöyrä eläin, joka kuitenkin nokkiin ottaessaan vetäisee nenäänsä jotain ananasta suurempaa. Karsinassa hänen ylhäisyytensä on yleensä ihanan lupsakka, mutta myöskin se, joka ensimmäisten joukossa päästelee sieraimillaan lohikäärmeääniä, kun jotain todella-tärkeää-ja-elämää-suurempaa tapahtuu. Välillä Gracella on jotain ihan ihme juttuja, jotka yleensä saavat hymyn huulille silkan hassunkurisuutensa vuoksi. Loistava esimerkki tällaisesta tilanteesta tapahtui oikeastaan ihan pari päivää sitten, kun tammalla jäi vahingossa kieli pilkottamaan huulten välistä vedenjuonnin jälkeen.


Hevoset vai ponit? Miksi? 
Molemmat! Suosin poneissakin kuitenkin niitä "isoja" yksilöitä, koska yleensä ne alkavat jo muistuttaa luonteiltaan hevosia, eivätkä niitä pirullisia pikkuponeja. Omaksi ratsuksi ottaisin kuitenkin vain hevosia, koska pituutta ja painoa alkaa olla liikaa ponien selkään. Hevosten kanssa saan yleensä pohkeen kunnolla lähelle, eikä tarvitse nostella kantapäitä ja/tai koko jalkaa saadakseen jonkinlaisen tuntuman kylkeen. Ponit on kuitenkin söpöjä ja niillä saa käyttää pinkkejä varusteita ilman, että sitä pidetään mitenkään outona! Tai no, käytänhän mä Gracenkin kanssa välillä kaikkea pinkkiä bootseista pinteleihin, haters gonna hate :D.


Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?
Marella. Oli mulla Husössä ratsastaessanikin eräänlainen kolmen hevosen trio, joiden kohdalla nimeni pyöri listoilla mielestäni jatkuvasti (jotkut saattavat muistaa Aidan, Odinen ja Tintin..). Itsenäisesti ratsastin kuitenkin Marellalla, jonka kanssa porhallettiin kutakuinkin ilman opetuksen häivääkään ne kaksi vuotta, jotka tamma oli luonani.


Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkien koko, jos kengässä? 
Hmm tämä riippuu mielestäni paljon siitä, mitä hevonen tekee "työkseen". Jos kyseessä on jalkaongelmaton pihakoriste, niin miksipä sitä turhaan pitäisi ylimääräistä tavaraa estämässä kavion luonnollista kulumista. Tämä tietenkin koskee lähinnä pihattohevosia, jotka pääsevät liikkumaan jatkuvasti ja näinollen myös kuluttamaan sitä kaviota edes jonkin verran.
  Harraste- tai kilpahevosella pitäisin aina kenkiä, oli kyseessä sitten ratsu, ravuri tai mikä tahansa suhteellisen säännöllistä työtä tekevä eläin. Okei, poikkeuksia löytyy, mutta esimerkiksi Gracen kaviot eivät kestäisi nykyisellä käytöllä varmaan kahtakaan päivää kengättä. Mitä sen kengänkokoon tulee, veikkaisin nollaa tai ykköstä, just nyt ei ihan kirkkaana muistu mieleen :D.


Klippaus: Puolesta vai vastaan? 
Olen puolestapuhuja. En nyt tällä tietenkään tarkoita, etteikö se takapihalla seitsemän vuotta paikoillaan heinää mussuttanut puska-Jalmari saisi kasvattaa itselleen oikein kunnon talvikarvaa, mutta suurin osa ahkerasti liikutettavista hevosista kokee varmaankin olonsa mukavammaksi, kun hiki kuivuu pois, eikä jäädy kymmensenttiseen talvikarvaan. On näissäkin varmasti poikkeuksia, eivätkä kaikki hevoset siedä tietynlaista klippausta, jos kyseessä sattuu olemaan kovin herkkänahkainen otus (tämäkin nähty!). En kuitenkaan jättäisi omaani klippaamatta, jos se kasvattaisi joskus itselleen talvikarvan. Aihe ei tosin meitä ole tähän mennessä koskettanut, koska Gracen talvikarva eroaa kesäkarvasta noin kahdella millimetrillä. Onko tuo nyt kirous vai siunaus, sitä en ole vielä kahden vuoden aikana ehtinyt päättää.


Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?
Yksin, kuten valtaosa muistakin tallin hevosista. Tämä johtuu lähinnä siitä, että tarhat ovat niin pienet täällä pk-seudun sykkeessä, ettei kahdella hevosella ole kunnolla tilaa väistää toisiaan, jos ne eivät tulekaan toimeen. Tallissamme on muutama hevonen, joiden kanssa Gracekin saattaisi pippurisesta luonteestaan huolimatta tulla toimeen, mutta yhteistarhaukseen suostuakseni tahtoisin käyttöön isomman tarhan, jollaista ei ainakaan toistaiseksi ole tarjolla. Grace ei tietääkseni ole myöskään tarhannut laumassa juuri koskaan (mahdollisesti ollut varsana jossain porukassa?), mikä ei sinänsä kuitenkaan estäisi laittamasta tuota olentoa muiden joukkoon. Jos tarjolla on kuitenkin mahdollisuus tarhata yksin toisten hevosten välittömässä läheisyydessä, valitsen sen niin kauan, kun isompaa aitausta ei ole saatavilla.


Ratkaiseeko hevosessa enemmän luonne vaiko ulkonäkö (kuten väri)?
Luonne, jos noista kahdesta täytyy päättää. Tai no toisaalta luonne on yleensä suhteellisen pysyvästi muutettavissa oikealla käsittelyllä, väri ei :D. Ulkonäössä olen sen verran nuuka, etten huolisi liian pientä hevosta itselleni (jos tuo edes lasketaan ulkonäköseikaksi), mutta värillä ei ole tähän mennessä ollut mitään merkitystä muuhun, kuin lempinimien keksimiseen. Esimerkiksi Grace on mielestäni lihapiirakan värinen.


Millainen on hyvä hevosblogi?
No ei ainakaan mun! Parhaita ovat sellaiset, joita ei päivitetä liian usein, paras postausväli on mielestäni +/- 3 päivää. Ulkoasun pitää olla tietyllä tavalla miellyttävä, en esimerkiksi tykkää lukea kirkkaanväristä tekstiä jo osittain senkin takia, etten näe sitä tihrustelematta. Hymiöiden käytön pitäisi myös olla kohtuullista ja tekstin rakenteeltaan melko virheetöntä. HD-laatuiset kuvat on aina ihan ihana lisä, mutta myös nykyisten puhelinten kuvanlaatu kelpaa meikäläiselle oikein hyvin.


Pahin tippumisesi?
Joku näistä jään päälle tippumisista. Vilgas tiputti mut kerran suoraan selälleen jäiseen maastoon hypättyään kynttilänä pystyyn, jolloin en päässyt laskeutumaan ihan niin kivuttomasti, kuin yleensä. Ainiin ja Grace pudotti mut kesällä estetunnin yhteydessä toisen käteni päälle, joskaan en onnistunut mitään murtamaan. Mua ei ole koskaan (kop kop) vielä sattunut noissa mitenkään kovin pahasti, joten en oikein osaa kertoa tähän mistään kovin dramaattisesta syöksystä maankamaralle. Sanotaan nyt vaikka toi maastotapaus, kun en parempaa keksi.


Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?
 En suostu laskemaan, niitä on liikaa. Arviolta jotain kolmenkymmenen suuntaan, vaikkakin suurin osa ei ole edes käytössä, ne vain sattuivat tulemaan hevosen mukana.


Kuinka usein hevosesi liikkuu?
Joka päivä vuoden ympäri. Vapaapäivinä käydään taluttelemassa, juoksuttamassa tai kävelemässä selästä ja muina päivinä ratsastetaan normaalisti. Toki päivittäisessä treenissäkin on eroja riippuen molempien energiatasosta ja siitä, onko joku komentamassa meitä maneesin keskellä vai ei. Grace on kahden kuluneen vuoden aikana seissyt karsinassaan yhden päivän kaviopaiseen vuoksi, mutta muuten hän on ollut joka päivä tarhassa ja liikutuksessa.


Oletko varovainen vai uhkarohkea ratsastaja?
Tämä on tilannekohtaista! Maastossa baanaan mielelläni ilman satulaa, jos alla on luotettava hevonen. Yritän myös lähestyä uusia asioita mahdollisimman ennakkoluulottomasti, tai muuten käy huonosti. Tämä ollaan todettu liian moneen kertaan niillä yhden askeleen sarjoilla, joiden sekaan olen tippunut monen monta kertaa.. Pitäisi vaan "heittää sydän ensin yli ja mennä itse perässä", varsinkin silloin, kun estekorkeus ylittää mun kipukynnyksen (1m).
  Varovainen olen erityisesti silloin, kun alla on aivan uusi hevostuttavuus, josta tiedän ehkä nimen ja sukupuolen. Ja myös silloin, kun nousen Gracen selkään ilman satulaa, koska ensireaktio saattaa lämpötilasta riippuen olla hieman.. sähköinen. Kallistuisin noista kahdesta kuitenkin varmaan sinne uhkarohkean puolelle, koska en voisi väittää olevani ainakaan liian varovainen noiden kaviollisten kanssa touhutessani.

Koska tahdon piruuttani antaa tämän haasteen taakan muidenkin riemuksi, haastan Camillan, Veeran/Nooran ja Minean nauttimaan näistä piinaavista kysymyksistä.

----------------------------------------------------------------------

Tähän loppuun paljastan laittavani kohta jotain Marellan vanhoja tavaroita myyntiin, luvassa ainakin sen otuksen satula ja kaikenlaista pikkutavaraa. Stay tuned!
Nyt kuitenkin niitä kuvia tämänpäiväisestä:


Wannabe laukkaa

Yritettiin ottaa äidin kanssa joku kiva rakennekuva, josta
voitaisiin verrata hepan lihavuuskuntoa parin kuukauden takaiseen,
mutta Grace oli visusti päättänyt seistä tasajaloin, mikä teki näistä
"rakennekuvista" kamalimpia kuvia, joita olen kuunaan tuosta
eläimestä nähnyt. Katsokaa vaikka itse :D!

Eläkeheppa

Marella onnistui väistämään uhkaavasti lähestyneen lihakoukun, eli toisin sanoen löysimme kuin löysimmekin ensimmäisenä omana hevosenani palvelleelle otukselle leppoisan eläkekodin. Marella pääsi viettämään laumaelämää vapaalle heinälle, ja tulevaisuudessa tiedossa on mahdollisesti jopa varsomispuuhia. Mitä muuta voisi hevonen eläkkeeltään toivoa?
  Olemme ylläpitäjän kanssa yhtä mieltä siitä, että Marella pääsi juuri oikeaan paikkaan ja pysyttelemme varmasti aktiivisesti yhteyksissä pikkuheppaan jatkossakin. Aiomme käydä myös tervehtimässä Marellaa satunnaisesti, mutta toistaiseksi annamme hänelle hieman aikaa tutustua uuteen perheeseensä, ennen kuin putkahdamme uudelleen paikalle.
  Olin valmistautunut jo viemään Marellan vihreille laitumille, sillä kysyntää seurahevoselle ei kerrassaan tuntunut olevan sitten lainkaan, mutta onneksemme tamma kuitenkin löysi itselleen oikean unelmakodin, koska mun mielestä sillä on maailmalle vielä annettavaa, olkoot se sitten vaikka vielä yksi varsa. Marellahan on Virossa ollessaan varsonut aiemminkin ja varsa on emänsä tavoin löytänyt tiensä Suomeen. "Varsa", eli 13-vuotias ruuna Vinterpol, asustelee Kuopion eläinpuistossa työskennellen tuntiratsuna ja mun piti oikeastaan käydä viime kesänä katsomassa, onko poika yhtään äitinsä näköinen, mutta se taisi vähän jäädä.

Hei, mehän ollaan samannäkösiä!
Kaiken järjen mukaan mulle olisi varmaan pitänyt tulla jotenkin haikea olo, mutta olen niin tyytyväinen tuohon eläkekotiin, että olen lähinnä vain onnellinen siitä, että Marella pääsee nauttimaan olostaan, kasvattamaan itselleen metrin pituisen talvikarvan ja tekemään sitä minkä se parhaiten osaa: syömään!
  Mielestäni jokaisen hevosen pitäisi saada kiitos kaikesta ihmisen hyväksi tekemästään aherruksesta, oli se sitten lopetus tai mukavat viimeiset vuodet keskellä iso laidunta kivan kaverilauman kanssa. Erityisesti lopettaminen pitäisi osata tehdä silloin, kun hevonen ei selvästikään enää nauti olostaan - pyrin itse hyväksymään mahdollisimman hyvin sen tosiasian, ettei kukaan elä ikuisesti, sillä tiedän hevosen lopettamisen olevan jossain elämäni vaiheessa minullekin ajankohtainen aihe. Marellan kanssa vain sattui käymään niin hyvä tuuri, ettei jännevamma tarkoittanut vielä mullan alle kaivautumista, vaan kiiltävä ja hyvinvoiva tamma sai vielä aikalisän.
  Jännevammaisen hevosen kuoppaaminen on muutenkin mielestäni aina jotenkin kurja homma, sillä usein hevonen on haaveristaan huolimatta muuten elinvoimainen ja -haluinen. Jos vamma on lievä, niin miksei hevosta silloin kuntouttaisi, mutta isomman äksidentin tapahtuessa saattaa lopettaminen olla ainoa vaihtoehto, vaikka hevoselle olisikin tarjolla kiva humputtelupaikka loppuelämäksi.

Kirjoittelen Gracen ja mun kuulumisista seuraavaan postaukseen, mutta tiivistettynä Graakin kiima alkaa hellittää ja vaiheittain alkaa olla jo ihan superhyviä pätkiä. Nyt pitäisi kuitenkin jatkaa kokeisiin valmistautumista, vaikka olen kovasti kokeillut kaikkea kirja tyynyn alla nukkumisesta erilaisiin meditaatiotuokioihin oppikirjojen keskellä.. Toistaiseksi heikoin tuloksin. Kai se on vain pakko ruveta lukemaan.

22.1.2014

Askel eteenpäin

Meillä oli riiviön kanssa eilen pitkästä aikaa (~1kk) valmennus ja voi pojat sitä oppimisen riemua! Eipä ole aikoihin tullut satulassa vastaavia fiiliksiä, teki melkein mieli hymyillä yhtä soittoa ihan silkasta onnistumisen tuottamasta ilosta. Vaikka Grace olikin välillä vähän painava, eivätkä takajalat olleet välittömästi ihan optimaalisessa käytössä, oli kokonaisuus kaikkine puolineen mielestäni onnistunut ja vein hevosen hyvillä mielin talliin kuivumaan tunnin jälkeen.
    Kiinnitimme huomiota pitkästä aikaa myös istuntaani, mikä tuli todella tarpeeseen. Vaikka hyvässä asennossa istuminen on oikeastaan tuhat kertaa helpompaa ja mukavampaakin, kuin könöttää etukenossa ja/tai seistä jalustimilla, ajaudun aina hiljalleen nokalleni satulassa. Etukönötys saa taas aikaan sen, että jarrutan istunnallani tasapainon horjuessa ja pohkeet ajautuvat ihan liian taakse, jolloin hevonenkin yllättäen hidastuu - eihän se todennäköisesti edes tunne mun pohjeapuja keskellä kylkeä..      Myös kätten tasaisuuteen pitää kiinnittää huomiota, koska sorrun helposti 'nyppimään', kun en enää jaksa pitää tuntumaa tasaisena hevosen painaessa edestä ainakin elopainonsa edestä. Juuri silloinhan mun pitäisi yrittää keksiä mahdollisimman hillitty ja hallittu tapa ratsastaa Grace kevyeksi ja takajaloille, mutta ei, oikotie onneen on aina paljon kivempi. Joo, nopea pidäte ohjalla auttaa hetkeksi, mutta sillä keinolla huijaan vain itseäni; todennäköisesti ohjalle painaminen palaa muutaman askelen päästä kahta kauheampana tai vaihtoehtoisesti hevonen alkaa heilua kuin tuleen tuikattu heinämies.

Tehtäviä meillä ehti tunnin aikana olla vaikka kuinka monta, mutta keskityimme erityisesti avotaivutusten ja sujuvuuden hiomiseen. Juuri tuosta sujuvuudesta olen saanut kuulla noin viisisataa kertaa ennenkin, mutta käytännön toteutus on vielä vähän puolitiessä. Olen varmaan ennenkin selittänyt samaa, mutta siirtyessäni tehtävästä toiseen mulla tulee siinä välissä 'siirtyminen-millä-tavalla-tahansa' -tyylinen räpellys vaikkapa avotaivutuksen lopusta kahden kulman läpi sulkuun.
  Käytännössä ratsastan siis avotaivutuksen, lopetan sen epämääräisesti huomatessani seinän pyyhkivän jo melkein räät nenästä ja menetän Gracen kulmassa ihan totaalisesti, jonka jälkeen seuraavasta kulmasta aloitettu sulkutaivutus lähentelee sujuvuudeltaan suunnilleen asvaltilla hiihtämistä.
  Saimme noihin ongelmiin onneksi apua ja joidenkin avopätkien ajan erehdyin jopa hetkellisesti luulemaan ratsastavani hevosella. Onneksi sitäkään harhaa ei kerralla kauaa jatkunut, vaan tosi hyvien pätkien jälkeen palattiin aina kiireenvilkkaa takaisin sekä mun että hevosen comfortzonelle. Pitäisi jotenkin saada vähän muutettua meidän käsitystä mukavasta, terveisin kipeät sormet.. Ei ole kivaa kantaa hevosta, kun asetelman pitäisi olla päinvastainen (varsinkaan, kun sormet ovat jo jäätymisenkin vuoksi kipeät!). Pitää vaan treenata sitä istuntaa, sieltähän suurin osa tämänhetkisistä ongelmista on lähtöisin.

Eksä nyt nää, tuolla se ovi on!!
Tästä on vaan vajaa 40 metriä etäisyyttä!!
  Positiivisena asiana voisin mainita valmentajan sanoneen Gracen suoristuneen sitten viime näkemän, minkä laittaisin varmaankin uuden satulamme piikkiin. Onhan se nyt paljon helpompi meitsinkin juosta sopivilla kengillä, joita ei ole valmiiksi tallottu länään.
  Toinen positiivinen asia voisi olla se, että Grace liikkui eilen suhteellisen vaivattomasti eteenpäin, koska huijasin ja laitoin kannukset jalkaan. Tänään menin kuitenkin ilman kannuksia, eipä liikkunut enää yhtään mihinkään. Kivaako? Ei. Mutta ainakaan maneesin ovi ei enää jänskätä aseiden puuttumisesta huolimattakaan, kun en itse lähde mukaan mihinkään pelleilyihin. Grace saa mun puolesta mulkoilla ovikellolla varustettua kummitusovea minkä kerkeää, kunhan se ei ratkaisevasti vaikuta ratsastettavuuteen. Onneksi hänen ylhäisyytensä päänsisäinen elämä (mikäli sellaista on) tulee selkeästi ilmi ihan käytännösäkin, niin ei tarvitse jäädä arvuuttelemaan, mitä mieltä prinsessa on tuosta hirvittävän pelottavasta sisäänkäynnistä. Tammat!

Pitäisi varmaan vähän pistää mietintään, mitä aion tehdä ensi kauden Gracen kanssa. Olin suunnitellut jatkavani helpon A:n kisaamista ja ottavani varovaisesti seuratason vaativaa B:tä mukaan. Toisaalta monet junnukisat (esim. junioricup) ovat kansallisia, mutta en varmaankaan uskalla ihan niin isoihin karkeloihin lähteä nykyisellä osaamisella, jos ei jotain ihmettä tapahdu. Eihän mulla ole edes kansallista lupaa, pitäisi ensin saada jostain helposta A:sta yli 60% :D. Kivahan se on maalailla pilvilinnoja 'kisauralla' etenemisestä, mutta kai siellä pitäisi ihan oikeasti osata ratsastaakin. Valivali, aikaa ja motivaatiota riittää, joten pitää vain napata itseään niskasta kiinni ja painua opettelemaan! Kai sitä vielä joskus yltää siihen kuuteenkymmeneen prossaan.. ehkä.