31.7.2013

Laukkalisäyksiä ja etupainoa

Kikko kävi jälleen laittamassa meitä ruotuun ja kyllä - olimme todellakin sen tarpeessa! Pienestä aikatauluskämmistä huolimatta sain Gracen jotenkuten kuulolle jo alusta alkaen, kun keräsin ohjat käteen. Toki hevosta oli noin about kilometri pohkeen takana, mutta pääasia on se, ettei enää tarvitse käyttää ensimmäistä puolta tuntia ainoastaan pyöreyden hakemiseen ja niskan läpitaivutteluun, vaan Graakki alkaa hakea jo itsekin pyöreämpää muotoa ja hänen ylhäisyytensä kykenee jo nopeammin sujuvampaan yhteistyöhön.
     Ravi oli tänään oikein superhyvä, joten siirryimme melko pian kompastuskiveemme laukkaan, jossa Grace tykkää jäädä pohkeen taakse, pukittaa ja levitä etuosalleen ja näin ollen myös ohjalle, jolloin ratsukosta hevosen painon kantaa se väärä osapuoli.
   Toistaiseksi tehokkain tapa saada laukassa Gracen takaosa alle on ollut pohkeen ja raipan yhteistyö etuosan ratsastamiseksi ylös, eli sen sijaan, että hoputtaisimme örkkiä takaa pyydämmekin sitä vain yksinkertaisesti kääntämään painonsa toisinpäin; voitaisiin melkein verrata kiikkulautaan, jossa istuu ihminen vain toisella puolen.

Tää on vähän kärjistetty, mutta yritän selventää tota kiikkulautaselostusta..

 Itse olen pitkälti ajatellut, että takaosan ratsastaminen voidaan suorittaa oikein vain, jos ratsastaja keskittyy ehdottomasti vain takajalkoihin ja pitää ohjastuntuman tasaisena mutta tukevana siten, että takajalat ikään kuin työnnetään ohjastuntumaa kohti.
 
   Myöhemmin asiaa ajatellessani alkoi etuosan ratsastaminen kevyeksi tuntua oikeastaan yhä enemmän järkeenkäyvältä varsinkin, kun kyseessä on helposti etupainoiseksi heittäytyvä hevonen. Mikäli Gracen kanssa vain tuuppaa ja tuuppaa takaosaa eteenpäin, käy helposti niin, että hevonen vain juoksee ohjastuntuman läpi pitkänä kuin Gandalfin parta ja kadottaa kaiken ryhtinsä ja aktiivisuutensa, jolloin lopputulos on halutun vastakohta!
   Käytännössä olen ratsastanut etuosaa melko edessä olevalla pohkeella ja tarvittaessa olen näpäyttänyt sisälapaa raipalla pitäen kuitenkin huolen ulkoavuista, jolloin Gracelle helpoksi jää tasan yksi toimintavaihtoehto: nousta pois makoilemasta ohjalta.
  Jos/kun lavat on saatu ylös, suurimmaksi ongelmaksi jää varmaankin hienoinen ylitempo, jonka hidastaminen ilman etuosan rojahtamista takaisin alas onkin varsinainen kivipähkinä purtavaksi. Grace kykenee kyllä olemaan helppo ja ihana ratsastaa, mutta siihen pisteeseen pääseminen onkin juuri se, mikä meikäläisen pitäisi oppia.

  En edes tajunnut valmennuksen aikana, kuinka loppuun se sekä minut, että hevosen kulutti! Tehtyämme opetuksen päätteeksi vielä muutaman ravilisäyksen sain niin ison ahaa-elämyksen, että unohdin kaiken ympärillä tapahtuvan sillä samalla sekunnilla. Tämä elämys jäi kuitenkin mun ja Gracen väliseksi, ihan kuin joku nappula olisi vihdoinkin osunut kohdalleen. Se oli kuin suoraan oppikirjasta: kuin huomaamattani valmistelin lisäyksen kulmassa muutamaa askelta ennen istunnalla, eikä pohjeavun tarvinnut olla kuin ajatuksen tasolla; kaiken lisäksi itse lisäyskin tuli kunnolla takaa, eikä Grace vain kipittänyt menemään.
   Kikkokin huomasi tämän onnistumisen ja mielestäni se oli tekemistämme lisäyksistä paras, vaikka se olikin ensimmäinen kunnon lisäyksemme koko valmennuksen aikana (yleensä vaaditaan kolmesta neljään lisäystä että G saadaan edes hereille!).

  Nämä pienet onnistumisen hetket ovat mielestäni se motivaatio, mikä kannustaa opettelemaan koko ajan enemmän, vaatimaan aina itseltään vähän lisää ja rämpimään niiden kylmien loskasateiden läpi pyörää taluttaen tallille. Kaikessa kokonaisuudessaan hevosen kanssa työskentely vaatii paljon kärsivällisyyttä, aikaa ja itsekuria, mutta tämän lajin parissa pienikin onnistuminen on äärimmäisen palkitseva!

Latailen videon huomenna koneelle äitini puhelimesta, mutta tyhjennän puhelimestani löytyneet kuvat tähän postaukseen, niin ei tule ihan kuvatonta romaania :).






Tsiisus miltä noi letit näyttää :D
Pupu / kettu / fasaanibongailua :)
Vinttikoirakeskuksellakin näyttäisi olevan elämää!


Huomenissa meen suhteellisen aikasin tallille (klo 10-11) ja suuntaan sitten jopon eturenkaan kohti Husötä, jotta pääsen vakoilemaan meitäkin paljon kuvailleen kaverini estevalkkua! Mun on oikeestaan pitänyt koko kesä käydä pyörähtämässä "siellä mistä kaikki alkoi", mutta jotenkin se on vaan jäänyt. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

2 kommenttia:

  1. Kirjoitat kyllä tosi hauskasti, voi kateus =)
    Nauti ahaa-elämyksestä, niitä ei liian usein tule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipidekysymys, mutta kiitos silti :D. Ja tottakai nautin, en mä muuten jaksais tätä koulutuuppailua ;D!

      Poista