22.2.2014

Vähän kuulumisia ja kuiva mielipidepostaus

Se on ohi nyt!
Gracen loma siis.

Kun olin kiukkua ja pettymystä niellen saanut peruutettua kaikki tulevat valmennukset, alkoi Grace tervehtyä jo seuraavana päivänä. Kuinka ollakaan.
Tein kuluneet pari päivää ns. puolet normaalista treenistä ja arvatkaahan yskikö se otus enää kertaakaan? Noilla hevosilla on pakko olla joku kuudes aisti, koska köhiminen loppui ihan oikeasti heti valmennusten peruuttamisen jälkeen. Ei mahu mun kaaliin!
  Nyt sitten kismittää ihan toden teolla, mutta onneksi sain sentään sovittua ajan "Kikon vastaanotolle", eli toisinsanoen päästään taas vakituiseen kotivalmennukseen. Hyvä niin, sillä treeni-ideat ja erilaiset päänmenot niin hepalle kuin mullekin alkavat olla vähissä.

Kyllä näin hienolla hoitopaikalla kehtaa
seisoskella poseeraamassa! Laitoin ekaa
kertaa kylmäsavet etusiin, koska at the
moment meillä ei oo tallilla pakastinta,
jossa säilyttää kylmäsuojia.
Tänään tein Gracen kanssa.. jotain. Ravissa heppa oli vielä ihan fine, mutta se pirun laukka. Mulla alkaa oikeasti vähän kutisemaan suoni ohimossa, koska ton saman ongelman kanssa on painittu ihan alusta alkaen ja mä en koskaan tunnu muistavan, miten mun pitäisi menetellä sen kanssa. Voi yrittää koota, lisätä, kääntää ja vääntää mutta ne takajalat pysyvät itsepintaisesti kaukana jossain riippumatta siitä, kuinka tosissaan niitä koittaa sieltä nappailla mukaan.
   Parhaiten Grace laukkaa mielestäni seinän vieressä ihan loivassa avotaivutuksessa, jolloin pääsen ikäänkuin istumaan riittävän tukevasti satulaan ja takajalkojen päälle. Ehkä se seinä toimii myös jonkinlaisena ulkoapuna, mutta en vielä tähänkään päivään mennessä ole keksinyt, mikä siinä seinän vieressä ratsastamisessa voi olla niin ratkaisevasti erilaista, kuin vaikkapa keskiympyrällä.

  Nipsu muistuttelee mua parhaansa mukaan aina laukan yhteydessä siitä, että Gracen takajalat pitäisi saada "kiinni", eli ei sellaiseen A-kirjaimen muotoiseen estetamma-asentoon, jossa tuo nyt useimmiten itseään liikuttaa. Juuri tuohon takajalkajuttuun seinästä on varmasti eniten apua, koska pääsen ratsastamaan takakintut yhteen ilman, että heppa rupeaa poikittamaan tai häipyy teille tuntemattomille.
    Yksi vakio-ongelma tulee vastaan siinä, kun takajalat on onnellisesti saatu lähemmäs toisiaan ja tahtoisin saada ne vielä astumaan paremmin mahan alle, jolloin yritän lisätä laukan aktiivisuutta pohkeilla ja mahd. raipalla pitäen samalla tuntuman normaalina. Yleensä reaktio pyyntööni on täysi nolla, mikäli vain pohkeet ovat pelissä mukana. Kun aseistusta lisätään (raippa), on lopputulos lähes poikkeuksetta pukki. Mutta jos hepan perä osoittaakin seinää päin, saattaa se ihan oikeasti ottaa ne kintut alleen! Tai sitten se potkaisee seinää. Bitch!

------------------------------------------------


Joojoo, taas mä syytän hevosta jne, mutta kun en osaa jotain, niin tarvitsen apua. Ja kun apua ei ole aina saatavilla, yritän keksiä ratkaisun ongelmaan itse. Ja kun en keksi ratkaisua, turhaudun. Ja kun turhaudun.. syytän hevosta! Okei en ehkä ihan tosissani kuitenkaan. Oli miten oli, tuo on mieletön logiikka, jota yllättävän moni kuitenkin tuntuu käyttävän selityksenä omaan taitamattomuuteensa, vaikkei sitä itse myöntäisikään. En itse tietenkään koe olevani mikään viisas ja valistunut, kun pystyn tuon tosiseikan itselleni tunnustamaan, mutten toisaalta ymmärrä, miksi joku tahtoisi lähteä kiertelemään omia ongelmiaan syyttämällä hevostaan myös silloin, kun apua ja tietämystä olisi tarjolla.
   Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että noin 95% ratsukon ongelmista on lähtöisin satulan yläpuolelta. Se hevosten syyksi jätetty 5% käsittää lähinnä ne eläimet, joiden koulutuksessa tai käsittelyssä on/on ollut puutteita, mutta voiko silloinkaan oikeastaan syyttää hevosta? Laittaisin myös kipeät hevoset tuohon viiteen prosenttiin, sillä esimerkiksi hevosen selän okahaarakkeissa olevat luutumat voivat vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti hevosen käytökseen - tämä on nähty käytännössäkin.

  Tahdon kuitenkin korostaa mielipiteeni rajaavan noihin sairastapauksiinkin vain synnynnäiset / ihmisen toiminnasta riippumattomat vammat tai muut vastaavat tsydeemit hevosessa. Tässä mielessä jännevamma onkin oiva esimerkki aiheen kaksipiippuisuudesta: jos vamman voidaan ihan suoraan sanoa aiheutuneen hevosen hoidon laiminlyönnistä, ei sormella tarvitse osoittaa omaa napaansa kauemmas. En kuitenkaan voi väittää ahkerasti hoidettujen jalkojen hajoamisen normiliikutuksen yhteydessä olevan sen enempää ihmisen, kuin hevosenkaan syy. On totta, etteivät hevoset luonnossa liiku samalla tavoin, kuin ihmisten kanssa, mutten osaa sano kummalla jänne paukahtaa helpommin: villi- vai kesyhevosella.
   Toki joku kukkahattu voisi tästäkin vääntää asian siihen kierteeseen, että kaikki kesyhevosten ongelmat ovat ihmisten syytä - kuten pitkälti oikeastaan ovatkin - mutta niin kauan, kun ratsastusta maailmalla harrastetaan, tulevat hevosia piinaamaan sen aiheuttamat vaivat siinä missä ihmisiäkin. Terveestä hevosesta on mielestäni kuitenkaan turha lähteä etsimään syytä siihen, mikseivät ne sulkutaivutukset nyt onnistuneetkaan sormia napsauttamalla, vaan pitäisi enemmän keskittyä siihen, miten ongelmaa voisi mahdollisesti ryhtyä korjaamaan.

Kuulostan mielestäni tosi tekopyhältä kirjoittaessani tämän kaltaisia mielipiteitäni julkisuuteen, koska saatan itsekin heittää huulta vaikkapa siitä, miten "Grace oli ihan ämmä", vaikka tosiasiassa en vain itse ole osannut vaihteeksi ratsastaa tarpeeksi hyvin. Osaavathan hevoset olla kierojakin (kuka nyt tekisi ilmaiseksi töitä?), mutta jostain syystä musta tuntuu nykyään yhä useammin siltä, että vikaa etsitään nimenomaan siitä Kaakki Kamalasta sen sijaan, että keskityttäisiin todelliseen ongelmaan eli omaan ratsastukseen. Miksi se Kaakki kulkisikaan kauniissa peräänannossa, jos omassa perusratsastuksessa ei ole asiat kohdillaan?


    Kisoja kiertäessäni huomio kiinnittyy inhottavan herkästi siihen, miten pielessä ihan perusasiat saattavat monella olla lähtien istunnasta. En itse tee tähän asiaan osaamiseni puolesta mitään poikkeusta, mutta ääritapauksista puhuttaessa kummastusta herättävät ne, jotka eivät edes halua löytää vikaa omasta ratsastuksestaan, vaan ainoa tavoite on tietynlainen jatkuva todistelu kilpailuissa. Paras yhdistelmä onkin mielestäni ratsukko, jonka tavoitteena on kehittyä. Ei haittaa, vaikkei heti saisikaan sitä ainakin GP:tä kisannutta ihmehevostaan näyttämään niitä naapurin Puska-Jalmareita kummoisemmilta, mutta kun jaksaa ja haluaa nähdä vaivaa yhteistyön ja kehittymisen eteen, vain taivas on rajana.

   Tietenkin moni toivoisi menestyvänsä kilpailuissa, mutta sen ei mielestäni kuuluisi ainakaan helpoissa luokissa olla etusijalla. Pitäisi muistuttaa itsellenikin, ettei pitäisi pohtia pääsyä huipulle, vaan enemminkin pääsyä pois "matalammalta" tasolta. Tämä tuo etenemiseen hieman lyhyempiä tavoitteita, sillä kokonaisuutena ratsastuksen salojen vuori on valtava. Jos ajattelisin aina harjoittelevani vain päästäkseni mahdollisimman nopeasti kilpailemaan korkealla tasolla, en osaisi puoliakaan siitä, mitä olen tähän mennessä oppinut. Motivaation ylläpidossa mahdollisimman nopea kehitys saattaa toimiakin, mutta omalla kohdallani koen palkitsevaksi sen, kun pyrkii kohti mahdollisimman korrektia perusratsastusta sen sijaan, että yrittäisi vain epätoivoisesti päästä mahdollisimman nopeasti siirtymään aina vain vaativammalle kilpailutasolle.
 
   Ongelmilla on inhottava tapa kasaantua ja uskon niin tapahtuvan myös liian nopeasti edettäessä. Väliin jätetyt perusharjoittelut tulevat ennemmin tai myöhemmin vastaan paljon suurempina kompastuskivinä, joiden ylittäminen on usein alkuperäiseen duunin määrään verrattuna moninkertainen. Kukapa sitä kuitenkaan on sanomaan, etteikö hätäisesti keksitty tapa ratsastaa olisi yhtään sen oikeampi, kuin huolella hiottu ja kehitelty. On niitä tumpeloita varmasti isoissakin kisoissa, mutta uskon kilpailumenestyksen korreloivan melko selkeästi ratsukon todellisen osaamisen kanssa.




No, tehkööt kukin miten parhaaksi näkee, enhän mä oo yhtään kukaan sanomaan mikä on ratsukkokohtaisesti hyvä tai huono asia. Sainpahan jotain kirjoiteltavaa tylsään iltaan, heh :D. Toivottavasti en tällä maailmaa parantavalla mielipidetekstilläni aiheuttanut kellekään mielipahaa, sillä se ei todellakaan ole tarkoitukseni.
   Olisi kuitenkin kiva päästä lukemaan myös muiden mielipiteitä kilpailumenestyksen tavoittelusta tai sen tavoittelematta jättämisestä sekä vikojen etsinnästä niin itsestään kuin hevosesta, joten linkkaa ihmeessä omasi / kenen tahansa postaus aiheesta ja riennän taatusti lukemaan!
Niin ja kommentoida saa aina!

2 kommenttia:

  1. Meillä kanssa "aina" hevonen onnistuu tiputtamaan kenkänsä yms. niin että suunnitelmat joudutaan perumaan.. Välillä ei voi kun nauraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onneksi ei kuitenkaan ihan joka kerta ole näin huono flaksi (kop kop).

      Poista