16.1.2014

Vihdoinkin kuvia!

Fanny käväisi viikonloppuna kanssani Gracen luona kuvaamassa ja ratsastamassa, joten mulla on vihdoinkin edes jotain esillelaitettavaa, vaikkakin musta otetut ratsastuskuvat ovat kaikki alkuverryttelyistä, jotka vaadin päästä tekemään ennen vierailevaa ratsastajaa, koska maneesin oven kanssa saattaa parin ensimmäisen kierroksen ajan olla vielä ongelmia. Pyydän joku päivä jonkun kuvaamaan "ihan oikeasti", eli ottamaan edes joskus kuvia kun tekisinkin jotain. Ärsyttävää, kun viimeisimmät ratsastuskuvat ovat varmaan puolen vuoden takaa.. Vaikka toisaalta video antaa mulle itselleni enemmän :).
   Kuvissa nähdään myös hartaasti odottamani suojat, joita hehkutin jo edellisessäkin postauksessa. Kyllähän mä sen tiesin jo ne ostaessani, etteivät ne tule pysymään valkoisina, mutta yrittänyttä ei laiteta! Noissa on sekin hyvä puoli, että Grace nostelee takajalkojaan paremmin, kuin ilman suojia. Näin hokkikaudella on melkein pakko laittaa takajalkoihinkin suojat ratsastuksen ajaksi, vaikken niitä yleensä käytäkään, sillä protestointipukittelun yhteydessä haavoja tulee muuten lähes poikkeuksetta.

Ei kai meille sen ihmeellisempiä kuulu, olemme tehneet ihan normaaleja juttuja yllättäneestä pakkasesta huolimatta (lämpöeristetty maneesi ), vaikka Grace inhoaakin hommiin joutumista kahta kauheammin nyt, kun sen on pakko nostella jalkojaan niiden suojien vuoksi. Toisaalta mun on helpompi keskittyä tekemään töitä, kun ei jatkuvasti tarvitse miettiä, laukkaako se nyt takajaloillaankin. Toivotaan, ettei se ainakaan heti keksi miten se voisi lintsata noidenkin kanssa!

Lähes nosteleen siitä!
Gracelle tää on ryhdikäs muoto..
..Ja tää vähän avoin



"Äiti toi ovi syö mut jos meen lähemmäs!!"
Löysin tän estekuvan koneelta, en ollut ilmeisesti jostain syystä julkaissut.
Pitäis taas hypätä joku päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti