21.4.2013

Kevättä kavioissa!

Päädyin tänään käppäilemään Gracen kanssa ihanassa kevätauringossa maastoissa, jotka olivat jo pääpiirteittäin lumettomia! Siellä täällä näkyi kinos jos toinenkin, mutta uskottelen itselleni, että kyllä se kevät sieltä tulee :).

Päätimme käydä vielä pitkän maastokäppäilyn jälkeen kentällä pyörähtämässä ja purkamassa ylimääräiset kierrokset pois, jottei Gracen tarvitse tehdä sitä itsenäisesti tarhassaan. Tästä rauhallisesta ja leppoisan letkeästä juoksuttelusta ja käppäilystä voitkin katsoa alla olevan videon.



 Sain myös kursittua jotenkin kasaan videot Nipsun valmennuksesta, mutta lisäsin siihen myös pätkiä alkuverryttelystä ennen valmentajan saapumista, jotta ero opastetun ja oman ratsastukseni välillä näkyisi vielä selkeämmin (erityisesti etujalkojen liikkeen rajoittuminen korostuu ratsastaessani yksin).
   Yritän toki parantaa omaa ratsastustani ja istuntaani niin paljon, kuin vain mahdollista, joten toivotaan, ettei meidän hölkkäily näytä ihan joka päivä niin pahalta, kuin videolla :).



Huomenna tiedossa on ihan normaali ratsastus sileällä ja ylihuomenissa on sitten se Kikko :). Nähtäväksi jää, mitä meille tällä kertaa keksitään päänmenoksi!

Loppuun vielä pari kuvaa ihanasta kevätilmasta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti