8.8.2013

Sisäisen materialistini vallankumous

Vihdoin ja viimein, tuskaisen kolmen päivän odottelun jälkeen postilaatikkoomme kolahti hartaasti odottamani paketti. Fiilis oli kuin uuden lelun joululahjaksi saaneella pikkukakaralla, kun avasin paketin ja sen uumenista paljastuivat uudet ratsastushousut ja kisapaita!
   Onnistuin hajottamaan tähän asti hyvin palvelleet b2b-housut polvesta pudottuani estetunnilla noin kuutisen viikkoa takaperin (:D), joten uusien housujen hankinta tuli entistäkin ajankohtaisemmaksi. Nyt sain jalkaani iki-ihanat Pikeurin Candela-malliset housut, enkä aio ottaa näitä ikinä pois! Kisapaita on myöskin Pikeurilta, vaikkakin valitsin sen enemmin ihanien strassiyksityiskohtien, kuin merkin vuoksi. Housut voin tunnustaa valinneeni juurikin merkin vuoksi, sillä mielestäni Pikeurin housut ovat istuneet ylleni tähän mennessä parhaiten.
    Pakko ylistää vielä nettikauppaa, jolta tilasin kaikki nämä ihanuudet. Asiakaspalvelu ja toimitusaika olivat ihan ensiluokkaisia ja tilaan ihan varmasti tulevaisuudessa uudelleenkin tuolta! Aivan huippusivusto!

No mutta sitten.. Materialistin häätö, HUS! Ihana Frank Baines-kokeilusatulamme lähti takaisin liikkeeseen, joten meno jatkuu toistaiseksi sillä parikymppisellä nahkaläpyskällä, joka nyt kuitenkin hoitaa hommansa jotenkuten. Satulansovittaja tulee vielä kerran käymään Gracen luona ko. penkin kanssa ja sitten pääsemme (toivottavasti) tilaamaan ihan ikioman!
   Odotan innolla myöskin rataharjoitusta, jota varten olen päättänyt harjoitella oikein kunnolla! Tietenkin mun tuurilla koko rata menee ihan penkin alle, mutta ainakin me ollaan sitten yritetty. Parempi käydä nyt edes näyttäytymässä :).

   Eilinen kului Gracen puolesta leppoisissa merkeissä, kun neidin manikyyri saapui vaihtamaan hänen ylhäisyytensä jalkineet uusiin. Alkuperäinen suunnitelmani ratsastajattomasta päivästä toteutui, mutta taluttelu ei, koska päästin pikku prinsessan pitkästä aikaa jolkottelemaan itsenäisesti tyhjään halliin.
    Leikimme myös vähän Monty Robertsia ja harjoittelimme pienimuotoista Join Uppia, jonka tarkoituksena nyt lähinnä olisi voittaa hevosen luottamus ja saada se näin hyväksymään ihminen johtajanaan ilman minkäänlaista pakottamista (käytännössä koetin saada Gracen seuraamaan lähelläni ilman riimunnarua). Tämä onnistui itseasiassa yllättävänkin hyvin ja pian lampsin Grace perässäni ympäri hallia ilman epäilystäkään siitä, että se haluaisi missään vaiheessa luopua seurastani. Aika hieno fiilis!

  Tänään suunnitelmiin kuuluisi ihan normaali ratsastus, kun ulkolämpötila näyttäisi viimeöisen ukonilman myötä laskeneen jo melko inhimmillisiin lukuihin. Ratatreeniä ainakin on luvassa, mutta voi olla, että se jää ainakin vielä toissijaiseksi ja keskityn enemmän ihan normaaliin treeniin, mikä käytännössä käsittää taivuttelua, väistöjä, hikeä, kyyneliä..

  Tässä kuitenkin vielä videota eilisen irtojuoksutuksesta (bimboiluosuus) ja sen alla vielä ennen-jälkeen video, vaikka ennen-pätkiä tuntui olevan harmillisen vähän :/. 






Kaivautuu karkuun?

Mielipide käytävällä seisoskelusta!




Ps.
Saatoin käydä myös Hippo-
sportissa pikashoppailulla
satulanpalautuksen
yhteydessä :)..

2 kommenttia:

  1. Ihana Grace :D Viiri päästettiin kerran tyhjään maneesin "bimboilee" Ei kun se vaan seuras äitiä ja ihmetteli koko touhuu. Kun sitä yritettii hätistellä riehumaan ympäri maneesii ni se suuttu ja meni möksöttää maneesin nurkkaan perse mamii päin 8'DD

    t. Krista (kiva lukee dumilaisten kuulumisii tällee blogi-muodossa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Viiri :D! Joo Grace meni kans nurkkaan häpeemään sit ton sekoilun jälkeen, ei ilmeisesti enää riekkuminen maittanut :). Ja kiva että tykkäät!

      Poista