30.12.2013

Voi poniparkoja!

Vai pitäisikö sanoa ennemminkin: "voi minua raukkaa", sillä en tiedä ketä tässä retuutetaan eniten! Vilgas ja Lissu ovat joutuneet kuluneiden päivien aikana mitä kieroimpien keksimieni ratsastusharjoitusten pyörteisiin, mutta pakko myöntää, etteivät ponit ole katsoneet kieroiluani läpi kavioittensa, vaan vaatineet lähes herpaantumatonta keskittymistä koko ratsastuksen ajan.
 
Meillä on Vilgaksen kanssa joskus vähän eriäviä
näkemyksiä tietyistä asioista
   Vilgas oli mulla liikutettavana kahdeksan päivän ajan ja teetätin pikkuisella virolaisella paljon erilaisia taivutuksia ja väistöliikkeitä. Kokeilimme myös vastalaukkoja, vaihtoja ja ihan perus kokoamisia, koska Vilgas on loppujen lopuksi aika hankala ratsastaa kunnolla takajalkojen päälle, vaikka selkään päin tuntuisikin, että ne olisi ihan hyvin messissä. Ehkä kaikki tuntuu Gracen takakinttujen jälkeen aktiiviselta, mene ja tiedä.
   Tämä pikkuheppa opetti episodin jälkeisen, syvällisen analysoitini perusteella jälleen jotain siitä samasta virheestä, jonka toistan tiedostamattani lähes kaikilla ratsastamillani hevosilla: ratsastan hevosta kahdessa osassa, enkä kokonaisuutena. Ihan käsittämättömän kismittävä virhe, jonka osaan valmentajan avulla yleensä korjata, mutta itsekseni ratsastaessani saatan olla ihan käsi tuon ongelmani kanssa. Onneksi hyviäkin pätkiä oli, mikä kompensoi huonompia askelia sen verran paljon, että ratsastuksen jälkeen oli melkein joka kerta hyvä mieli.

Eräs tallikaverini otti Vilgaksesta (ihan sairaan paljon) videota, eli todisteita kaksiosaisesta hevosesta on saatavilla.. Laitan ne tuohon alapuolelle, katsokoot ken uskaltaa & kiitokset kuvaajalle, vaikka jouduinkin pätkimään suurimman osan pois kanssaratsastajien tahattoman linssiin eksymisen vuoksi.




Suloinenhan tuo kuitenkin on,
hassu poni :)

Lissun kanssa olemme keskittyneet melko pitkälti rentouden tavoitteluun, mikä tuntuu olevan meille molemmille aika haastavaa. Ponin taustoja jonkin verran tuntien en yritä vaatia siltä oikeastaan kovinkaan hääppöisiä, mutta ei se reppana kuitenkaan ihan joutilaana pääse olemaan.
   Otin ensimmäisenä päivänä ponin kanssa vähän tatsia voltteihin ja pohkeeväistöihin ja kokeilimme toinen toistemme kuntoa, enkä väittäisi seuraavan päivän olleen yhtään easympi! Vaikka yleensä vannon apuohjatta ratsastuksen nimiin, otin ihan surutta gramaanit matkaan alkuverkan ajaksi, jotta sain Lissun edes harkitsemaan pyöristymistä kevyessä ravissa.
  Tämän tamman tapauksessa sallin itselleni luvan noiden pirullisen houkuttelevien apuohjien käyttöön, sillä se on huomattavasti kivuttomampi tapa tehdä suhteellisen sujuvaa yhteistyötä ponin kanssa, joka on ollut enemmän tai vähemmän vapaalla lähimenneisyydessään. Pyrin kuitenkin pääsääntöisesti välttelemään ylimääräisten piuhojen virittelyä hevosille, vaikka ne ovat varmasti joillekin oiva apu liikutukseen; itse en vain koe vielä olevani tarpeeksi osaava käyttämään vaikkapa niitä gramaaneja pidemmällä aikavälillä.


Vilgaksen melassiveden
pohjat, namnam!

Gracen kanssa ollaan kohta jo päästy takaisin normaaliin liikuntaan. Teen vieläkin ihan aavistuksen verran vähemmän, kuin yleensä ja annan välikäyntejä, jotka nollaavat joka kerta kaiken siihen asti tehdyn työn.. No, kohta voidaan taas juosta ympyrää maneesissa täydellä teholla, ei tätä himmailua enää kauaa kestä (toivottavasti).

Grace joutui näin liikunnan alettua laiharille, voi jestas mikä pallo siitä onkaan tullut! Pitää vetää oikein kunnon sulkeiset tänään tamman kanssa, niin kyllä läski tummuu ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti