23.6.2012

Juhannushuumaa!

Näppärästihän tämä juhannus menee näin hevosmerkeissäkin, eikö vain? Kävimme Graakkuksen kanssa käppäilemässä vapaapäivämielessä keskiviikkona ja torstaina päästettiin höyryt ulos maastossa! Loppuverkan suoritin kuitenkin kentällä ja yritin saada Gracen mahdollisimman alas ja rennoksi (toisinsanoen: pitkin ohjin kevyttä ravia..).

Eilen menin aikalailla samalla meiningillä,kuin toissapäiväisessä loppuverryttelyssä, eli koetin ratsastaa Gracen mahdollisimman rennoksi eteen-alas ja saada näin nostettua selkää ylös. Ravissa ja käynnissä onnistuimme jopa aika hyvin, mutta laukassa oli hankaluuksia, mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään ;). 

Inspiraationa tähän erilaiseen treenauskokeiluun toimi tämä video >



Olen toki nähnyt videon monesti aikaisemminkin, mutten ole juurikaan kokeillut toteuttaa tuota eteen-alas harjoitusta. Tietenkin teen aina loppuverryttelyä samalla ajatuksella, mutta en ole koskaan kokeillut liiemmin työskennellä videossakin näkyvässä muodossa.

Tänään tarkoituksena olisi jatkaa eilisiä harjoituksia ja ehkä kokeilla lopputunnista koota tammulia hieman, mikäli siltä tuntuu.

Kesäisiä terkkuja kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti